Rohkeaa piikittelyä! Daniel Ricciardo vähätteli entisen F1-tallinsa kehitystä – ”Ovat samassa tilassa kuin viisi vuotta sitten”

© Kuva: Getty Images

Renault’n F1-pilotti Daniel Ricciardo ei näe entisen työnantajansa Red Bullin ottaneen lainkaan kehityaskelia viiden vuoden mittaan.

Australialaistähden siirtyessä kärkitallien haastajatallin riveistä keskikastin taistelijan Renault’n leiriin monet ihmettelivät, miksi vaihtaa hyvästä huonompaan.

Ricciardo ei kuitenkaan nähnyt asiaa samoin. Vaikka mies myöntääkin uuden työnantajansa vaikeudet kilparadoilla, oli Red Bullkin junnannut hänen mielestään jo pitempään paikoillaan.

– Ihmiset tulevat usein luokseni ja sanovat ”katso Maxia (Verstappen), hän on palkintokorokkeella etkä sinä pääse edes lähellekään sitä”. Tiedättekös mitä? En sano tätä haukkuakseni Red Bullilla, mutta he ovat täysin samassa tilanteessa kuin viitenä viime vuonna, aussikuski täräytti Formule1.de-sivustolle.

– Viime vuonna Red Bull oli voittanut kolme kisaa tähän mennessä. Nyt he ottivat vasta ensimmäisen voittonsa. Minulle ei olisi siis ollut parempi jäädä Red Bullille. Se onkin pointtini – jos et aja Mercedeksellä, et ole koskaan kuljettajana täysin tyytyväinen, sillä Mercedes hallitsee, Ricciardo väitti.

– En todellakaan kadu siirtoani Renault’lle, formulatähti korosti.

Uusi valmistaja valmiina liittymään F1-sarjaan – ratkaisu riipppuu Hondan päätöksestä

Seuraa SuomiF1:tä Instagramissa ja voit voittaa Kimi Räikkösen lippiksen!