F1-historian tehokkaimman moottorin hevosvoimat loksauttavat leuat auki – tällä päivämäärällä se osoitti viimeisen kerran voimansa
Kuva: Getty Images
Monet muistelevat kaiholla takavuosien hurjia turbomoottoreita, joilla ei ole juuri mitään yhteistä tämän hetken turbohybridien kanssa.
Renault mullisti formulamaailman 1970-luvun lopussa tuomalla radoille turbotekniikalla varustetun F1-autonsa. Räjähtävän teepannun selätettyä lastentautinsa osoittautui se nopeasti olevansa huomattavasti perinteistä vapaasti hengittävää moottoriteknologiaa kilpailukykyisemmäksi.
[readmore from=”historia”]
Keke Rosbergin voitettua maailmanmestaruuden legendaarisella Cosworth DFV -moottorilla 1982 siirtyi vallanvaltikka vuosiksi turbomoottoreille. Useat eri autonvalmistajat esittelivät edistyksellisiä, hurjia teholukemia tuottaneita turbokoneita, joissa teho tuntui olevan rajaton.
Huolettomalla 1980-luvulla ei säästelty. Moottorit olivat kulutustavaraa, joita saattoi mennä yhden kisaviikonlopun aikana lukuisia kappaleita yhtä autoa kohden. Tavallista oli, että pelkästään aika-ajoja varten autoihin pultattiin kiinni erikoismoottorit, jotka tarjosivat hurjasti tehoja ja vääntöä, mutta vain muutamaksi kierrokseksi.
Lue Keken uroteosta turbo-Williamsilla: ”Keke Rosberg tumppasi tupakan, laittoi kypärän päähänsä ja ajoi F1-historiaa” – brittitoimittaja muistelee suomalaislegendaa SuomiF1-sivustolle
Ferrarin ohella Honda, Porsche (TAG), Renault ja BMW olivat tuon ajanjakson merkittävimmät moottorinvalmistajat. Varsinkin baijerilaismerkki keräsi kunniaa moottoreillaan, joista irtosi yhä nykypäivänäkin ällistyttäviltä kuulostava määrä hevosvoimia.
1,5-litrainen nelisylinterinen kone tuotti kaudelle 1986, turbokoneiden huippuvuotena, väitetysti yli 1400 hevosvoimaa. Määrä on järisyttävä, edes nykymoottorit eivät pysty vastamaan yli 30 vuotta eteenpäin kehittyneestä teknologiasta huolimatta.
Tällä päivämäärällä BMW juhli viimeisen kerran voittoa kyseisen turbomoottorin voimalla. Ykköseksi ajoi Benettonia kuljettanut Gerhard Berger, jolle voitto oli puolestaan uran ensimmäinen. Kisatrimmissä moottorista irtosi luonnollisesti vähemmän hevosvoimia, jotta se kestäisi ruutulipulle asti.
BMW palasi takaisin formula ykkösiin 2000-luvun alussa. Williamsin kanssa nautitun menestyksen jälken talli pyöritti omaa talliaan 2006-2009 ennen vetäytymistään.
#OnThisDay in ’86, in Mexico City, Gerhard Berger won a GP for the first time, also scoring the Benetton team’s first GP win, with a zero-stop strategy on rock-hard Pirellis that beat all the Goodyear one-stoppers. Pretty car, the Benetton B186. (1/2)
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Saksan Drift Masters 2026: Tulokset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA poisti rajoitukset – Venäjä saa palata F1:een ja MM-ralliin
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- Valtteri Bottaksen pomo sai kenkää – korvaaja nimetty
- Hollannin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- Valtteri Bottakselta suora viesti epäilijöille: ”Parhaat vuoteni ovat vielä edessä”
- Valtteri Bottaksen pomo sai kenkää – korvaaja nimetty

