Brasilian GP:ssä hurja määrä rangaistuksia – yllättäjätalli säväytti viimeisessä harjoituksessa
Brasilian GP:n viimeinen harjoitus saatiin päätökseen Max Verstappenin johtamana.
Hollantilainen nappasi kärkiajan maailmanmestari Kimi Antonellilta vain kahden sadasosan turvin, mutta paalupaikasta Verstappenin on turha unelmoida.
Hollantilainen lähtee nimittäin sunnuntain kilpailuun joukon hänniltä. Red Bull on päättänyt vaihtaa Verstappenin kilpuriin uuden moottorin.
Nelinkertainen maailmanmestari on vain yksi monista rangaistuksen saavista kuljettajista. Molemmat Ferrareista ovat ottaneet uusia osia voimanlähteisiinsä, joten pudotusta on luvassa niin Lewis Hamiltonille kuin Charles Leclercillä. Reaktio tulee perjantain surkean datan perusteella, joka pudotti kaksikon kauas kärjestä erityisesti suoranopeudessa.
Myös George Russell sekä Cadillacin Sergio Perez ottavat lähtöruuturangaistukset.
Itse hajroituksissa nähtiin tasaista vääntöä. Antonellin Mercedes on ennakkosuosikki, mutta Lando Norris, Russell sekä Charles Leclerc olivat kaikki noin kahden kymmenyksen päässä kärkiajasta.
Aika-ajojen yllättäjätalliksi povataan Racing Bullsia. Molemmat Liam Lawson sekä Arvid Lindblad olivat kärkikymmenikössä.
Valtteri Bottas oli joukon toiseksi hitain, vain Aston Martinin Lance Stroll jäi taakse.
- F1-legenda lyttää Valtteri Bottaksen korvaajaehdokkaan
- Lähde: Lewis Hamiltonille rangaistus Brasilian viikonloppuun
- Lewis Hamilton paljastaa: Tästä syystä mestarin taso on heikentynyt
- Charles Leclerc kommentoi välejään Lewis Hamiltoniin
- Tuore maailmanmestari oli perjantain nopein Brasiliassa
- Ferrarin sisällä kipinöi – Valtteri Bottas sanoi suoraan mielipiteensä
- George Russellille jälleen lähtöruuturangaistus
- F1-sarjassa loistanut kuski karussa tilanteessa – ajopaikka ei vieläkään varmaa
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- George Russell rehellisenä Meksikon GP:n järkytyksestä – ”Minun täytyi päästä pois”
- Ferrarin sisällä kipinöi – Valtteri Bottas sanoi suoraan mielipiteensä
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- George Russellille jälleen lähtöruuturangaistus
- Charles Leclerc kommentoi välejään Lewis Hamiltoniin
- Tuore maailmanmestari oli perjantain nopein Brasiliassa
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa