Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
Mitä ihmettä Cadillac oikein odottaa?
Tallin ensimmäinen sesonki F1-sarjassa on sujunut suht odotetusti. Pahnan pohjimmaisena vauhdin suhteen, ja auto hajoilee ties mistä syystä joka toinen viikonloppu. Eihän kukaan voinut odottaa muutakaan?
Silti sosiaalinen media on täynnä virtuaalitalikkoja heiluttelevista ”asiantuntijoista”, jotka puhuvat siitä, ansaitseeko suomalaiskuljettaja Valtteri Bottas ajopaikkaa tässä sirkuksessa?
On totta, että tallikaveri Sergio Perez tuntuu integroituneen talliin paremmin. Vauhtia, erityisesti kilpailuissa tuntuu olevan enemmän kuin Bottaksella. Ei minusta tässä nyt kuitenkaan puhuta mistään taidottomuudesta. On mahdoton vetää todellisia johtopäätöksiä siitä, onko Bottaksen aika F1-sarjassa ohi, kun alla rätisee Cadillacin kaltainen traktori.
Talli itse tuntuu kuitenkin jo tehneen valintansa, yrittäen lepytellä protestoivaa somekansaa. F2-sarjaan asetettu USA:n seuraavaksi formulapelastajaksi tituleerattu Colton Herta tulee ajamaan Cadillacin kilpakuskina ensi vuonna. Allekirjoittaneella ei ole tästä pienintäkään epäselvyyttä.
Ei kukaan täysjärkinen talli käyttäisi näin paljon resursseja istuttamaan Hertaa F1-harjoituksiin kolmena peräkkäisenä viikonloppuna ja kituuttelemaan junioriluokassa, ellei päätöstä olisi jo tehty. Tarvittavat pisteet superlisenssiin täyttyvät vihdoin Brasiliassa, ja ajokortti kuninkuusluokkaan on sinettyä vaille valmis. Joten mitä ihmettä Cadillac odottaa? Bottaksen pää on jo pölkykkä, mutta pyöveli on kahvitauolla.
Hertan palkkaamisella ei ole mitään tekemistä urheilun kanssa. Mies on keulakuva jenkkitallille, maskotti F1-auton ratissa. Hertan superlisenssikin saavutetaan F1-sarjan versiolla kabinettipäätöksestä. Ajele paineettomasti ympyrää muutamissa harjoituksissa, kun itse kilparadalla suoritukset eivät riitä. Mies on tosissaan F2-sarjassa sijalla 19. Todellinen talentti!
Ehkä twitterin kasvottomat kriitikot ovat oikeasas, ja Bottaksen on aika siirtyä F1-sarjasta pyöräilyn ja täyspäiväisen somesisällön pariin. Cadillac voisi kuitenkin osoittaa edes vähän kunnioitusta prosessissa. Kaikki näkevät mitä tässä on tapahtumassa, eikä puolivillainen salailu tee tilanteesta yhtään vähemmän noloa.
Jos haluat lähteä isojen poikien kanssa radalle, niin Cadillac voisi vähintään käyttätyä kuin se kuuluisi sinne. Varsinkin kun radalla näytöt ovat mitä ovat.
- Lähde: Lewis Hamiltonin tilanne Ferrari kärjistymässä – ”Hän ei ole kovin pidetty tallissa”
- Kimi Antonellilta näyttävä kunnianosoitus Ayrton Sennalle Brasilian GP:ssä
- Suru-uutinen F1-maailmasta – maailmanmestari Alan Jones on kuollut
- Qatarin GP 2026 – F1: Aikataulu, TV, lähetysajat, tulokset
- Ott Tänak kaipasi taukoa rallista – sitten Toyota otti yhteyttä
- Cadillac paljasti syyn Valtteri Bottaksen rajuun ulosajoon
- Las Vegasin GP 2026 – F1: Aikataulu, TV, lähetysajat, tulokset
- SK: Kalle Rovanperän sopimuksen yksityiskohdat julki – kilpailee kahdessa lajissa
- Esteban Ocon sai lähtöpassit F1-tallista – nuori lupaus ottaa paikan
- Jättimäinen F1-kauppa vireillä – Cadillac-talli vaihtamassa omistajaa?
- Cadillac paljasti syyn Valtteri Bottaksen rajuun ulosajoon
- Ott Tänak kaipasi taukoa rallista – sitten Toyota otti yhteyttä
- SK: Kalle Rovanperän sopimuksen yksityiskohdat julki – kilpailee kahdessa lajissa
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- Maailmanmestari Kimi Antonelli kieltäytyy ykkösnumerosta – paljasti yllättävän syyn
- Lähde: Lewis Hamiltonin tilanne Ferrari kärjistymässä – ”Hän ei ole kovin pidetty tallissa”
- Esteban Ocon sai lähtöpassit F1-tallista – nuori lupaus ottaa paikan
- Jättimäinen F1-kauppa vireillä – Cadillac-talli vaihtamassa omistajaa?
- Lehti: Kimi Antonellin maailmanmestaruus toi jättipotin – näin paljon hän tienaa
- Toyota vahvisti jättiuutisen – Kalle Rovanperä ja Ott Tänak palaavat MM-sarjaan!