Ott Tänak kaipasi taukoa rallista – sitten Toyota otti yhteyttä
Ott Tänak palaa ensi kaudella rallin MM-sarjaan vuoden mittaisen tauon jälkeen.
Virolaiskuljettajan mukaan päätös vetäytyä sarjasta tuli tarpeeseen, mutta lopulta kaipuu rallin pariin kasvoi jälleen.
Tänak kertoi DirtFishin haastattelussa, että hän tunsi helpotusta ilmoitettuaan sapattivapaastaan syksyllä 2025.
– MM-sarjassa on tullut vietettyä useita vuosia, ja se tuntuu jatkuvan loputtomasti. On vaikea löytää aikaa itselleen, Tänak kuvaili.
Vaikka rallin pariin palaaminen alkoi houkutella jo muutaman kuukauden jälkeen, virolainen ei ollut aluksi varma, halusiko hän todella palata kilpailuihin.
Paluun mahdollisti lopulta Toyotan yhteydenotto.
Toyotan nykyiset kuljettajat olivat kiireisiä MM-sarjassa, ja uusiin sääntöihin perustuva ralliauto tarvitsi runsaasti testikilometrejä.
Tänakille tarjoutui mahdollisuus auttaa auton kehitystyössä ilman täysipäiväistä kilpailukalenteria.
– Pystyin pitämään itseni sopivasti kiireisenä, Tänak kertoi.
Virolaiskuljettajan testikilometrit antavat hänelle myös etumatkaa tulevaan kauteen.
Tänak kuitenkin muistuttaa, että uudet tekniset säännöt tekevät kilpailusta vaikeasti ennakoitavaa.
Hän uskoo, että mestaruustaistelu voi olla kauden alkuvaiheessa hyvinkin avoin.
Tänak ajoi Toyotalla 2018–2019 ja voitti maailmanmestaruuden vuonna 2019.
- Luetuimmat
- Uusimmat
- SK: Kalle Rovanperän sopimuksen yksityiskohdat julki – kilpailee kahdessa lajissa
- Cadillac paljasti syyn Valtteri Bottaksen rajuun ulosajoon
- Esteban Ocon sai lähtöpassit F1-tallista – nuori lupaus ottaa paikan
- Jättimäinen F1-kauppa vireillä – Cadillac-talli vaihtamassa omistajaa?
- Maailmanmestari Kimi Antonelli kieltäytyy ykkösnumerosta – paljasti yllättävän syyn
- Esteban Oconin tilanne kärjistyi – nyt neuvotellaan sopimuksen purkamisesta
- George Russellin toiminta johti sakkoihin – Toto Wolff avasi tapahtumia
- Toyota vahvisti jättiuutisen – Kalle Rovanperä ja Ott Tänak palaavat MM-sarjaan!
- Lehti: Kimi Antonellin maailmanmestaruus toi jättipotin – näin paljon hän tienaa
- Valtteri Bottas joutui rajuun onnettomuuteen – kommentoi nyt tapahtunutta

- Las Vegasin GP 2026 – F1: Aikataulu, TV, lähetysajat, tulokset