SK: Kalle Rovanperän sopimuksen yksityiskohdat julki – kilpailee kahdessa lajissa
Kalle Rovanperän ja Toyotan välisen sopimuksen yksityiskohdat ovat selvillä.
Suomalaiskuljettajan manageri Timo Jouhki avaa Satakunnan Kansan sivuilla, että Rovanperä tulee ajamaan rallin MM-sarjassa seitsemän osakilpailua.
Rovanperä avaa kautensa heti ensimmäisessä kilpailussa Monte Carlossa. Myös Suomen ja Viron MM-rallit kuuluvat hyvin todennäköisesti suomalaisen ohjelmaan.
Lopullisia päätöksiä ei ole kuitenkaan vielä tehty.
– Varmaankin Ruotsin MM-rallikin kuuluu hänen ohjelmaansa. Sitten kaikkien osapuolien kannalta olisi varmaankin tärkeää, että Kalle ajaisi kilpaa Yhdysvaltain MM-rallissa, Jouhki sanoo.
Rallin lisäksi suomalaisen odotetaan kilpailevan ensi vuonna Toyotan GT3-luokan autolla ”yksittäisissä kilpailuissa Euroopassa”.
– Hän ajaa sekä rallia että GT-autoja tosissaan. Sanoisin, että GT-autojen merkitys kokonaiskuvassa on kuitenkin paljon pienempi, Jouhki avaa.
Samalla Jouhki kertoo, että tuore sopimus on tehty useammaksi kuin yhdeksi vuodeksi. Varsinaisia ajo-ohjelmia katsotaan tarkemmin myöhemmin.
LUE MYÖS: Toyota vahvisti jättiuutisen – Kalle Rovanperä ja Ott Tänak palaavat MM-sarjaan!
LUE MYÖS: Rallin MM-sarjan kisakalenteri 2027
- Esteban Ocon sai lähtöpassit F1-tallista – nuori lupaus ottaa paikan
- Jättimäinen F1-kauppa vireillä – Cadillac-talli vaihtamassa omistajaa?
- Maailmanmestari Kimi Antonelli kieltäytyy ykkösnumerosta – paljasti yllättävän syyn
- Toyota vahvisti jättiuutisen – Kalle Rovanperä ja Ott Tänak palaavat MM-sarjaan!
- George Russellin toiminta johti sakkoihin – Toto Wolff avasi tapahtumia
- Esteban Oconin tilanne kärjistyi – nyt neuvotellaan sopimuksen purkamisesta
- Lehti: Kimi Antonellin maailmanmestaruus toi jättipotin – näin paljon hän tienaa
- Ferrarin sisällä kuohuu – Lewis Hamilton latasi suorat sanat Charles Leclercistä
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- Valtteri Bottas joutui rajuun onnettomuuteen – kommentoi nyt tapahtunutta
- Valtteri Bottakselle 50 lähtöruudun rangaistus Meksikossa
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- Kalle Rovanperä ja Sami Pajari testasivat Toyotan uutta ralliautoa – korimalli herättää huomiota
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- Ella Häkkinen, 15, päätti ensimmäisen formulakautensa mestarina
- F1-faneille hyviä uutisia: Viaplay näyttää kisalähetyksiä maksutta marraskuussa
- Esteban Oconin tilanne kärjistyi – nyt neuvotellaan sopimuksen purkamisesta
- Kimi Antonelli sairastui – myös Valtteri Bottas sivuun
- Daniel Ricciardo avautuu F1-uran päättäneestä nöyryytyksestä