Charles Leclerc kommentoi välejään Lewis Hamiltoniin
Charles Leclerc on kommentoinut ensimmäistä kertaa kohua, joka syntyi hänen ja tallikaverinsa Lewis Hamiltonin välille Meksikon GP:ssä.
Ferrari-kaksikon välit kiristyivät kilpailun avauskierroksella, kun Leclerc yritti ohittaa Hamiltonin neljännessä mutkassa.
Hamilton menetti sijoituksen Max Verstappenille, ja Leclerc sai tilanteesta viiden sekunnin aikarangaistuksen. Myös hän putosi myöhemmin Verstappenin taakse.
Hamilton koki tallikaverinsa toimineen häntä vastaan. Britti vihjasi myös, että Leclerc ajaa häntä vastaan aggressiivisemmin kuin muita kilpailijoita vastaan.
Ferrarin tallipäällikkö Fred Vasseur vahvisti, että kuljettajien väliset keskustelut käytiin torstai-iltana Brasiliassa.
Leclercin mukaan asia on nyt käsitelty.
– Tästä on puhuttu paljon, ehkä jopa liikaa viimeisen viikon aikana. Olemme keskustelleet, ja mielestäni kaikki on nyt selvitetty. Odotan innolla viikonlopun tapahtumia, Leclerc kommentoi PlanetF1:n mukaan.
Leclercillä oli muutenkin erityinen viikko takanaan, sillä hänestä tuli hiljattain isä. Hän ja vaimonsa Alexandra saivat tyttären.
– Se on ehdottomasti erityisintä, mitä voi kokea. Tämä on todella erityinen hetki ja viikko, jonka tulen muistamaan ikuisesti kaikista hyvistä syistä, Leclerc iloitsi.
Lue myös: Tuore maailmanmestari oli perjantain nopein Brasiliassa
- Luetuimmat
- Uusimmat
- Ferrarin sisällä kipinöi – Valtteri Bottas sanoi suoraan mielipiteensä
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- George Russellille jälleen lähtöruuturangaistus
- Tuore maailmanmestari oli perjantain nopein Brasiliassa
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- George Russell rehellisenä Meksikon GP:n järkytyksestä – ”Minun täytyi päästä pois”
- F1-sarjassa loistanut kuski karussa tilanteessa – ajopaikka ei vieläkään varmaa
- Lähde: Lewis Hamiltonin tilanne Ferrari kärjistymässä – ”Hän ei ole kovin pidetty tallissa”
- Cadillac paljasti syyn Valtteri Bottaksen rajuun ulosajoon

- Audi nähdään poikkeuksellisessa värityksessä Brasilian GP:ssä – katso kuvat!
- F1-kuski sivussa Brasilian kisaviikonlopun avauksesta