George Russell rehellisenä Meksikon GP:n järkytyksestä – ”Minun täytyi päästä pois”
Viime viikonloppuna mestaruuden virallisesti hävinnyt George Russell ei ilmestynyt mediatehtäviin Meksikon GP:n jälkeen.
Jälleen yhdestä Mercedeksen kämmistä kilpailun alussa kärsinyt britti pyysi tallilta lupaa jättää mediatehtävät väliin. Mies oli henkisesti rikki, eikä valmis median kysymyksiin tallikaveri Kimi Antonellin mestaruudesta.
Mediatehtävien välttäminen on FIA:n sääntöjen vastaista, joten Russellille lätkäistiin 5000 euron sakot.
Mies kommentoi päätöstään Brasilian mediapäivänä.
– Olin todella pettynyt sunnuntai-iltana, en niinkään mestaruuden menettämisestä, vaan jälleen yhden hyvän tuloksen hukkaan heittämisestä minusta ulkopuolisista syistä, Russell kommentoi PlanetF1-sivuston haastattelussa.
– Tämä kausi on ollut jatkuvaa vastoinkäymistä. Meksikossa rajani tuli vastaan, minun oli vain päästävä pois.
– Tämä on ollut todella raskasta, mutta nyt neljä päivää myöhemmin olen valmis ajamaan.
Russell taistelee MM-sarjan toisesta sijoituksesta.
- Audi nähdään poikkeuksellisessa värityksessä Brasilian GP:ssä – katso kuvat!
- F1-kuski sivussa Brasilian kisaviikonlopun avauksesta
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- Lähde: Lewis Hamiltonin tilanne Ferrari kärjistymässä – ”Hän ei ole kovin pidetty tallissa”
- Kimi Antonellilta näyttävä kunnianosoitus Ayrton Sennalle Brasilian GP:ssä
- Suru-uutinen F1-maailmasta – maailmanmestari Alan Jones on kuollut
- Qatarin GP 2026 – F1: Aikataulu, TV, lähetysajat, tulokset
- Ott Tänak kaipasi taukoa rallista – sitten Toyota otti yhteyttä
- Cadillac paljasti syyn Valtteri Bottaksen rajuun ulosajoon
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- Lähde: Lewis Hamiltonin tilanne Ferrari kärjistymässä – ”Hän ei ole kovin pidetty tallissa”
- Kimi Antonellilta näyttävä kunnianosoitus Ayrton Sennalle Brasilian GP:ssä
- Audi nähdään poikkeuksellisessa värityksessä Brasilian GP:ssä – katso kuvat!
- F1-kuski sivussa Brasilian kisaviikonlopun avauksesta
- Cadillac paljasti syyn Valtteri Bottaksen rajuun ulosajoon
- Ott Tänak kaipasi taukoa rallista – sitten Toyota otti yhteyttä
- SK: Kalle Rovanperän sopimuksen yksityiskohdat julki – kilpailee kahdessa lajissa
- Suru-uutinen F1-maailmasta – maailmanmestari Alan Jones on kuollut