Nyt jysähti – F1-mestarille monivuotinen jatkosopimus
Aston Martinin F1-talli vastasi torstain isoimmasta uutispommista julkistaessaan jatkosopimuksen F1-mestari Fernando Alonson kanssa.
Ikinuoren Alonson, 42, jatkosopimus kantaa aina kauden 2026 loppuun saakka. Kaksinkertainen maailmanmestari oli yksi villin kuskiruletin kuumimmista nimistä hänen sopimuksensa ollessa katkolla tämän kauden jälkeen.
Espanjalaiskonkaria oltiin viemässä muun muassa Mercedekselle ja jopa Red Bullille, mutta Aston Martin on löytänyt yhteisen sävelen ”Oviedon ohjuksen” kanssa.
– Alonson kiinnittäminen pitkällä tähtäimellä on fantastinen uutinen. Olemme kehittäneet vahvan työsuhteen viimeisen 18 kuukauden aikana ja jaamme saman määrätietoisuuden saada projektimme menestymään, fiilistelee tallipäällikkö Mike Krack motorsportille.
42-vuotiaan konkarin pitkä sopimus herättää varmasti keskustelua siitä, kuinka järkevä veto tämä on Aston Martinilta. F1-sarjan lähtöruudukko tuntuu vuosi vuodelta nuorentuvan, mutta kuninkuusluokan ikänestori suorittaa ainakin vielä toistaiseksi edelleen huipputasolla.
– Fernandolla riittää menestysnälkää. Hän ajaa paremmin kuin koskaan ja on parhaimmassa kunnossa ikinä. Hän on sitoutunut muovaamaan Aston Martinista menestystarinan, kehui Krack.
LUE LISÄÄ
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Red Bullin kuskipalettiin vielä yllätyskäänne?
- Legendaarinen autovalmistaja tekee yllätyspaluun F1-sarjaan – nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lipsauttiko Valtteri Bottas F1-jatkonsa? – ”Odotamme ensi vuodesta vaikeaa”
- Suomen F1-lupaus Tuukka Taposelle sopimus F3-sarjaan – seuraa Lewis Hamiltonin jalanjäljissä
- Valtteri Bottas aiheuttaa Sauberille päänvaivaa
- Red Bullin ensi kauden F1-autosta huolestuttavia spekulaatioita
- Ferrari-tähdeltä suorat terveiset FIA:lle – “Mielestäni heillä on tärkeämpiä prioriteetteja”
- Ex-kollega varoittaa Red Bullin tallipäällikköä – ”Kun voittaminen loppuu”
- Red Bull -pomo paljastaa: Talli yritti erottaa Daniel Ricciardon jo aiemmin kaudella
- F1-talli päätymässä rajuun ratkaisuun – hylkää omat moottorinsa
- Lipsauttiko Valtteri Bottas F1-jatkonsa? – ”Odotamme ensi vuodesta vaikeaa”
- Legendaarinen autovalmistaja tekee yllätyspaluun F1-sarjaan – nähdään radalla jo ensi viikolla
- Valtteri Bottas aiheuttaa Sauberille päänvaivaa
- Red Bullin kuskipalettiin vielä yllätyskäänne?
- Suomen F1-lupaus Tuukka Taposelle sopimus F3-sarjaan – seuraa Lewis Hamiltonin jalanjäljissä