Max Verstappenin ja kisainsinöörin välillä kova vääntö: Maailmanmestari joutui nöyrtymään – ”Kuin vanha aviopari”

Red Bull -tähti Max Verstappenin Japanin GP oli tuttua rallattelua paalulta voittoon Australian epäonnen jälkeen.
Hollantilaismestarin viikonloppu meni täydellisesti nappiin, eikä energiajuomatallista viime viikonloppuna päästy enää negatiivisilla otsikoilla mediassa revittelemään. Verstappenin kilpailuun mahtui yksi, mutta harmiton ”takaisku”. Hollantilainen otti jälleen kerran hieman yhteen hänen kisainsinööri Gianpiero Lambiasen kanssa.
Verstappen pyysi kilpailun aikana pientä säätöä etusiiven kulmaan, sillä hän koki auton olevan liian aliohjaava. Lambiase kertoi hollantilaiselle, ettei se olisi hyvä idea, mutta Verstappen sai tahtonsa läpi ja varikkokäynnillä ruuvattiin lisää etusiipeä.
Tämän jälkeen Verstappen valitti kisainsinöörilleen auton jatkuvasti yliohjautuvan ja Lambiasse pääsi tällä kertaa kuittaamaan takaisin.
– En aio sanoa, että ”minähän sanoin”, mutta.., nasautti Lambiase tiimiradion välityksellä.
Red Bullin neuvonantaja sekä kuskiohjelman pomo Helmut Marko otti kiinni hänen aiemmista sanomisistaan. Verstappenin ja Lambiasen välillä ollaan aiemminkin nähty jopa kovaakin sanaharkkaa kesken ratatapahtumien, kun jompi kumpi haluaa saada tahtonsa läpi.
– Siinä se vanha aviopari taas nähtiin. Ennen tuota heillä oli pitkä keskustelu siitä, kuinka monta klikkausta etusiipeä pitää laittaa. Max piti kiinni valinnastaan ja se teki Gianpieron iloiseksi, koska hän oli lopulta oikeassa, sanoi Marko.
Verstappen voitti Japanin GP:n noin 12 sekunnin erolla ennen tallikaveri Sergio Pereziä, joten energiajuomatallissa päästiin jälleen juhlimaan kaksoisvoittoa.
LUE MYÖS: Max Verstappenin ylivoimaa Japanissa – talli petti jälleen Valtteri Bottaksen
LUE LISÄÄ
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- F1-karavaani palaa Eurooppaan – tässä Emilia-Romagnan GP:n lähetysajat
- Näin näet Portugalin MM-rallin kaikki erikoiskokeet – osa näkyy ilmaiseksi
- Lewis Hamiltonin ja Ferrarin yhteistyö rakoilee – F1-legenda paljastaa syyn
- Kommentti: Flavio osaa myydä, mutta tätä tarinaa ei osteta
- Vahvistus: Jack Doohanille potkut – mutta vain hetkeksi?
- F1-tallissa shokkilähtö: Formuloihin porttikiellon saanut kohupersoona nousee tallipäälliköksi
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lewis Hamilton turhautui Ferrarin toimintaan Miamin GP:ssä – ”Pitäkää teetauko, kun mietitte sitä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun