Thierry Neuville paljasti suuren toiveensa – Hyundain kohtalo ratkaisee
Thierry Neuvillen tulevaisuus rallin MM-sarjassa on edelleen avoinna.
Hän haluasi kuitenkin jatkaa Hyundain kuljettajana myös kaudella 2027.
Neuville on edustanut Hyundaita yhtäjaksoisesti vuodesta 2014 lähtien, jolloin korealaisvalmistaja palasi rallin MM-sarjaan.
Tällä hetkellä belgialaisen jatkosta ei kuitenkaan ole varmuutta, sillä Hyundain osallistuminen MM-sarjaan ensi kaudella on edelleen avoin kysymys.
Sääntöuudistuksen myötä MM-sarjan pääluokassa ei nähdä ensi vuonna enää Rally1-autoja.
Toyota kehittää parhaillaan täysin uutta WRC27-autoa, kun taas M-Sport on rakentamassa Rally2-autonsa pohjalta uuteen luokkaan soveltuvaa kokonaisuutta.
Hyundai puolestaan on keskittynyt pelkästään Rally2-autonsa päivittämiseen.
Tällä hetkellä heidän ei odoteta kehittävän Rally2-autoonsa WRC27-sääntöjen mukaista kittiä, mikä tarkoittaisi, ettei Hyundai voisi taistella valmistajien mestaruudesta ensi kaudella pääluokassa.
Neuville ei kuitenkaan ole kiinnostunut siirtymään toiseen talliin.
– Tällä hetkellä selkeä tavoitteeni on pysyä Hyundailla. Se on ykkösprioriteettini. Haluan myös pitää Hyundain mukana MM-sarjassa, koska se tarvitsee Hyundain kaltaisia valmistajia, Neuville sanoi DirtFishille.
Belgialainen korostaa, että MM-sarja tarvitsee ennen kaikkea tehdasvalmistajia, joilla on riittävät taloudelliset resurssit panostaa lajiin.
– MM-sarja tarvitsee oikeita valmistajia ja ihmisiä, joilla on budjetti tukea myös uutta promoottoria ja tehdä sarjasta jälleen hieno. Siihen tarvitaan rahaa, Neuville totesi.
Neuville kertoo tehneensä jo vuosien ajan töitä sen eteen, että Hyundai pysyisi MM-rallissa.
– Olen tehnyt jo paljon töitä viime vuosina, ja olemme edelleen täällä, vaikka niin ei alun perin välttämättä pitänyt olla. Ensi vuodesta lähtien tilanne tulee kuitenkin varmasti olemaan erilainen.
– Toivottavasti löydämme ensi vuodelle hyvän ratkaisun. Sen jälkeen kaikki on hyvin avoinna. Se riippuu myös siitä, mitä uusi promoottori pystyy tekemään ja millaiseksi MM-sarja muodostuu, Neuville sanoi.
- Luetuimmat
- Uusimmat
- IL: Mika Salo laukoi suorat sanat Robin Räikkösen Red Bull -sopimuksesta
- Chilen MM-ralli 2026: Lopputulokset
- MTV: Kalle Rovanperä latasi suorat sanat Sami Pajarin tilanteesta
- Chilen rallin sunnuntain aikataulu ja tv-lähetykset
- Max Verstappen latasi suoran arvion Robin Räikkösestä
- Chilen MM-rallin lauantain aikataulu ja tv-lähetykset
- Chilen MM-rallin torstain aikataulu ja tv-lähetykset
- WRC-tähti etsii uutta tallia – ”Aika alkaa käydä vähiin”
- Chilen MM-rallin perjantain aikataulu ja tv-lähetykset
- Drift Masters -finaali 2026: Lopputulokset
- Madridin ensimmäinen formulakilpailu takana – näin kävi Tuukka Taposelle
- Tuukka Taposelta kylmäpäinen suoritus – joukkokolari väritti Madridin F3-kilpailua
- Katso video: Kalle Rovanperän unelmaprojekti julki!
- Oliver Solberg voittoon Chilessä, Sami Pajari kavensi MM-johtoa – katso pistetilanne
- Max Verstappen vahvistaa: neuvottelut Mercedeksen ja McLarenin kanssa olivat vakavia
- Tuukka Taposen tulevaisuudesta ikävä paljastus – ”Ollaan huonossa tilanteessa”
- Mitä oikein tapahtui? IS: Sami Pajari sai rallilegendan hämilleen
- Hurjaa draamaa Chilessä! Elfyn Evans putosi – Sami Pajarin mestaruushaaveet elävät
- Mercedes vahva Espanjan GP:n harjoituksissa – uusi näyttämö napsi lopulta uhrinsa
- Sami Pajari iski pohjat Chilen MM-rallissa – nousu kohti kärkeä alkoi!
- Paalupaikka! Tuukka Taposelta supersuoritus Madridissa
- Robin Räikkönen joutuu kovaan kouluun – Red Bull -akatemia ollut vuosien saatossa tuulinen paikka
- Se on siinä! Tuukka Taposelta mestarillinen näytös Madridissa
- Taas ulosajo! Takamoto Katsutalle karu alku Chilessä – Sami Pajari jäi kauas kärjestä
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Kimi Antonelli onnekas Madridissa – Lando Norrisilta ryöstettiin voitto
- F1-harjoituksissa erikoinen tilanne – Lewis Hamiltonia uhkaa rangaistus
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua
- Valtteri Bottakselle varoitus Espanjan GP:n harjoituksissa
- Lando Norrisilta uskomaton temppu – paalusta muodostui mieletön vääntö
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua
- Juha Rytkönen teki huiman nousun EM-hopealle – ”En olisi uskonut”
- Rallicross EM 2026: Pisteet, kuskit ja uutiset
- Drift Masters 2026: Pisteet, kuskit ja uutiset
- Drifting SM 2026: Pisteet ja uutiset
LUE MYÖS: