Lando Norris nappasi paalupaikan Hollannissa – Valtteri Bottas jälleen tallikaveria vikkelämpi
McLarenin hallitseva maailmanmestari Lando Norris nappasi paalupaikan Hollannin GP:n aika-ajoissa lauantaina.
Aika-ajot olivat perjantain sprinttiaika-ajojen tapaan tiukkaa taistelua sadasosista ja tällä kertaa kärkinelikko mahtui puolentoista kymmenyksen sisälle. McLaren on saanut palikoitaan kasaan kesän aikana ja Norris ajoi nyt toista kertaa peräkkäin paalulle.
– Hieman yllättynyt rehellisesti. Kohtalainen kierros ja yritin kovasti, kun näin kuinka tiukkaa oli. Saimme autoa paremmaksi ja se auttoi tänään, purkitti Norris.
George Russell sijoittui toiseksi ja MM-kärki Kimi Antonelli kolmanneksi. Oscar Piastrin vauhti riitti tällä kertaa neljänteen sijaan, jonka jälkeen tulivat Ferrarit, joilta odotettiin enemmän. Lewis Hamilton oli viides, ennen tallikaveri Charles Leclerciä.
Red Bullin vauhti on ollut Zandvoortin radalla kateissa oikeastaan koko viikonlopun, eikä kuumimpaan kärkeen ollut asiaa tälläkään kertaa. Max Verstappen oli vasta seitsemäs ja heti perään sijoittuneen Liam Lawsonin suoritusta voidaan pitää onnistuneena. Uusiseelantilainen hyppäsi Hollantiin Red Bullin puikkoihin sisartalli Racing Bullsilta loukkaantuneen Isack Hadjarin tilalle ja jäi Verstappenista vain hieman yli kymmenyksen.
Suomalaiskuljettaja Valtteri Bottaksen aika-ajo päättyi tuttuun tyyliin avausosioon. Bottas oli kuitenkin jälleen pari kymmenystä nopeampi kuin tallikaveri Sergio Perez.
Hollannin GP käynnistyy sunnuntaina kello 16:00 Suomen aikaa. Aika-ajojen tulokset sekä alustava lähtöjärjestys alla.
Hollannin GP:n aika-ajot
- Lando Norris, McLaren
- George Russell, Mercedes +0,102
- Kimi Antonelli, Mercedes +0,133
- Oscar Piastri, McLaren +0,142
- Lewis Hamilton, Ferrari +0,331
- Charles Leclerc, Ferrari +0,395
- Max Verstappen, Red Bull +0,455
- Liam Lawson, Red Bull +0,570
- Gabriel Bortoleto, Audi +0,916
- Arvid Lindblad, RB +1,022
- Pierre Gasly, Alpine
- Yuki Tsunoda, RB
- Nico Hülkenberg, Audi
- Franco Colapinto, Alpine
- Esteban Ocon, Haas
- Alex Albon, Williams
- Carlos Sainz, Williams
- Fernando Alonso, Aston Martin
- Lance Stroll, Aston Martin
- Oliver Bearman, Haas
- Valtteri Bottas, Cadillac
- Sergio Perez, Cadillac
LUE MYÖS
- Paraguayn tapahtumat toivat muutoksen – Chilen MM-rallissa poikkeusjärjestely
- Max Verstappenilta täyslaidallinen – otti Red Bull -tuuraajat esimerkeiksi: ”En halua olla epäkunnioittava, mutta…”
- Drift Masters -finaali 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Näin Kimi Räikkönen kommentoi poikansa Red Bull -sopimusta
- Robin Räikkönen: sopimus F1-huipputallin kanssa!
- Valtteri Bottas: MM-kisat jäämässä väliin?
- Rallifaneille ilouutisia – legendaarinen kilpailu tekemässä paluuta MM-kalenteriin
- Suomalaislupaus dominoi Italiassa – sarjajohto jo 97 pistettä
- Kalle Rovanperältä iso uutinen – uusi perheenjäsen!
- Kalle Rovanperä julkaisi jälleen mystisen päivityksen
- Kalle Rovanperä julkaisi mystisen videon – unelmaprojekti alkamassa!
- Kimi Antonelli Ferrarin väreihin? Vastaus ei jättänyt paljoa arvailtavaa
- Suomalaislupaus dominoi Italiassa – sarjajohto jo 97 pistettä
- MM-rallissa iso käänne – Toyota ja Hyundai nostivat kädet pystyyn
- Huhumylly kiihtyy – Robin Räikkönen, 11, hyppäsi F1-auton kyytiin
- Kolmen kuukauden odotus päättyi – Monacon GP:n palkintokorokesijat jälleen uusiksi
- Kalle Rovanperä julkaisi jälleen mystisen päivityksen
- Kalle Rovanperältä iso uutinen – uusi perheenjäsen!
- Takamoto Katsutan kartanlukija sivuun – loukkaantui rajussa ulosajossa
- Bernie Ecclestone pidätettiin lentokentällä