F1-sarjan kehityssota käy kiivaana – kärkitalleille tulossa läjä päivityksiä
Formula 1 -sarjan perinteinen kesätauko päättyy tulevana viikonloppuna Hollannin Zandvoortissa. Samalla jatkuu myös tallien kilpavarustelu, kun kiivaassa kehityssodassa jokainen päivitysosa on isossa roolissa.
Erityisesti tämän hetken kolme kärkitallia Mercedes, Ferrari sekä McLaren ovat tuomassa ison läjän päivityksiä tuleviin kisoihin. Alkukauden päivitystiheys oli itse asiassa melko maltillista, kun tiimit oppivat kaikessa rauhassa kilpurinsa perusteet kunnollisesti. Kesätauon jälkeen onkin odotettavissa kenties voimasuhteiden suurempaa heilahtelua.
Mercedes johtaa MM-sarjaa melko selkeästi ja W17-kilpuri on toiminut lähes jokaisella radalla tasaisesti. Sarjan edellisessä kilpailussa Unkarissa saksalaisvalmistaja oli kuitenkin yllättävän vaisu ja päivitetyllä autollaan Hungaroringille saapunut McLaren puolestaan hirmuvedossa. Hallitseva mestaritalli lyökin lisää häkää pönttöön jo tulevana viikonloppuna, kun he saavat kasaan viimeisetkin osat uuden isomman päivityspakettinsa osalta.

Ferrari tulee olemaan myös Mercedekselle uhka loppukaudella etenkin erinomaisen luotettavuutensa vuoksi. Sen lisäksi Maranellossa on kyhätty moottoripäivitystä, jonka on tarkoitus valmistua italialaisten kotikilpailuun Monzaan. Pelkästään tehokkaamman moottorin on povattu tuovan jopa kahdesta kolmeen kymmenystä lisävauhtia punaisille autoille. Lisäksi Hollantiin tuodaan jo paranneltu alusta ja myöhemmin Ferrariin on tulossa vielä aerodynaamisia päivitysosia.
Mercedeksen on raportoitu ottaneen vakuuttavan alkukauden johdosta konservatiivisemman päivitysstrategian, mutta Ferrari ja McLaren ovat hiipineet liian lähelle heidän mukavuusaluettaan. Kilpailijoiden aggressiivinen päivitysosien tuominen onkin pakottanut myös Brackelyn väen siirtämään huomiota takaisin kuluvan kauden kilpuriinsa ensi kauden sijaan. Mercedeksen odotetaan isompia päivityspaketteja Bakun ja Malesian kisojen tienoolla.
Kolmesta kärkitallista ja heistä puhuttaessa ei kuitenkaan sovi unohtaa Red Bullia ja Max Verstappenia. Energiajuomatallissa tehtiin esimerkiksi viime kaudella hurja tasonnosto, kun hollantilainen nousi 104 pisteen takamatkalta haastamaan Lando Norrisia ja Oscar Piastria aina viimeiseen kisaan asti. Red Bull ja Verstappen ovat aina vaarallisimmillaan silloin, kun kukaan ei odota heiltä mitään.
Lähde: Formularacers / LastWordOnSports
LUE MYÖS: Williams kiinnitti toisenkin kuskinsa – Carlos Sainzille monivuotinen jatkosopimus
LUE LISÄÄ
- Se on siinä! Tuukka Taposelta mestarillinen näytös Madridissa
- Chilen rallin sunnuntain aikataulu ja tv-lähetykset
- Chilen MM-ralli 2026: Aikataulu, televisiointi ja tilanneseuranta
- Drift Masters -finaali 2026: Tulokset
- Tuukka Taposelta kylmäpäinen suoritus – joukkokolari väritti Madridin F3-kilpailua
- Lando Norrisilta uskomaton temppu – paalusta muodostui mieletön vääntö
- Valtteri Bottakselle varoitus Espanjan GP:n harjoituksissa
- F1-harjoituksissa erikoinen tilanne – Lewis Hamiltonia uhkaa rangaistus
- Madridin ensimmäinen formulakilpailu takana – näin kävi Tuukka Taposelle
- Mitä oikein tapahtui? IS: Sami Pajari sai rallilegendan hämilleen
- IL: Mika Salo laukoi suorat sanat Robin Räikkösen Red Bull -sopimuksesta
- Chilen MM-ralli 2026: Aikataulu, televisiointi ja tilanneseuranta
- MTV: Kalle Rovanperä latasi suorat sanat Sami Pajarin tilanteesta
- Kalle Rovanperä julkaisi mystisen videon – unelmaprojekti alkamassa!
- Suomalaislupaus dominoi Italiassa – sarjajohto jo 97 pistettä
- Max Verstappen latasi suoran arvion Robin Räikkösestä
- Chilen MM-rallin lauantain aikataulu ja tv-lähetykset
- Drift Masters -finaali 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Chilen MM-rallin torstain aikataulu ja tv-lähetykset
- WRC-tähti etsii uutta tallia – ”Aika alkaa käydä vähiin”