Q1: Valtteri Bottakselta mahtava veto – Max Verstappen omassa kastissaan
Japanin GP:n aika-ajojen ensimmäinen osio on kaasuteltu ja nopeimman aikakierroksen latasi Red Bull -tähti Max Verstappen.
Samalla mestaritalli pääsi antamaan ensimmäisen kerran esimakua todellisesta vauhdistaan uuden päivityspaketin myötä. Kilpuri näyttää erittäin vahvalta ja melkoinen seppä saa olla, mikäli joku Verstappenin aikoo Suzukassa lyödä.
Hollantilainen oli lähes neljä kymmenystä nopeampi kuin toiseksi ehtinyt Aston Martinin Fernando Alonso. Verstappenin tallikaveri Sergio Perez oli kolmas, Charles Leclerc neljäs ja Oscar Piastri täytti viiden kärjen.
Sessio meni kaiken kaikkiaan puhtaasti, eikä ylimääräisiä tilanteita juurikaan nähty. Suomalaisittain nähtiin myös iso onnistuminen, kun Sauberin Valtteri Bottas latasi loistavan kierroksen ja paineli heittämällä jatkoon. Bottas oli koko joukon kahdeksanneksi nopein samalla, kun tallikaveri Zhou Guanyu jäi listan viimeiseksi.
Zhoun lisäksi putosivat jatkosta Logan Sargeant, Kevin Magnussen, Pierre Gasly sekä Lance Stroll.
LUE LISÄÄ
- Latvian Drift Masters 2026: Tulokset
- Paalupaikka! Tuukka Taponen räväytti Unkarissa
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Sami Pajari avasi tunteitaan historiallisesta voitosta – ”Missään vaiheessa ei ollut varaa rentoutua”
- Red Bull -pomo vastasi Max Verstappenin ympärillä pyöriviin huhuihin
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly
