F1-tallin ahdinko syvenee – pahin painajainen toteutui Suzukassa
Williamsin F1-talli on tukalassa tilanteessa Japanin GP -viikonlopun jälkeen.
Perinteikäs brittitalli on ollut Australian GP:stä asti otsikoissa heikon varaosatilanteensa takia. Williamsin tilanne eskaloitui jo nimenomaan Melbournessa, kun talli sai kilpailuun raavittua kasaan vain yhden auton Alex Albonin tuhottua toisen perjantain harjoituksissa. Williamsilla ei ollut vararunkoa vaurioituneen tilalle ja sitä saadaan edelleen odottaa toukokuun alun Miamin kisaan saakka.
Japanissa homman juoni olikin se, ettei isoja osumia saisi tulla, mutta toisin kävi. Logan Sargeant tuhosi autonsa perjantain avausharjoituksessa helpon näköisen ajovirheen johdosta. Tällä kertaa Williamsilla oli onni onnettomuudessa rungon säilyttyä ehjänä, mutta dollareita paloi jälleen korjaustöihin.
Lisää lunta tupaan oli luvassa sunnuntain osakilpailussa, kun Albonin kilpuria kaivettiin jälleen rengasvallista. Starttikolari Daniel Ricciardon kanssa tuli jälleen kalliiksi ja Williams tiedottikin jo lähettävänsä auton rungon tehtaalle tarkempaan syyniin, joten vahinkojen laajuudesta ei ole vielä tietoa.
Jatkuvat kolarit käyvät kuitenkin jo takuulla pienemmällä budjetilla operoivalle brittitallille kalliiksi ja vaikuttaa auton kehitystyöhön. Tämän noteerasi myös Viaplayn F1-asiantuntija Ossi Oikarinen.
– Tämä tulee vaikuttamaan Williamsiin sillä tavalla, että auton kehitystyö on nyt jäissä. Uusia osia on aika vaikeaa tehdä ja nyt joudutaan keskittymään siihen, että saadaan tuotettua tukivarsia ja kaikkea muuta mitä tuossa ollaan rikottu, linjaa Oikarinen.
– Molemmat etu- ja takasiivet uusiksi, eli Kiinassa joudutaan todennäköisesti menemään vanhoihin siipiin, kun ei ole enää aikaa tehdä uutta tavaraa. Kolmas runko oli tulossa ja sitäkin voidaan joutua työntämään komposiittiosastolla sivuun.
– Uuniin joudutaan laittaa taas ihan uusia osia menemään, että kyllähän tämä kaikki vaikeuttaa ja kaikki kehitysosat mitä oli tulossa voidaan unohtaa, koska joudutaan tekemään taas iso nippu perustavaraa, purkitti Oikarinen Williamsin ahdingon.
Japanin GP:n loppuhetkillä oli vielä lähellä, ettei molemmat autot olleet jälleen romuna, kun Sargeant lipsautti autonsa hiekalle, mutta sai viime hetkillä auton pysähtymään ennen valleja. Lopulta amerikkalaiskuski sai peruuteltua autonsa soralta pois ja nilkutettua autonsa koko joukon viimeisenä maaliin.
LUE LISÄÄ
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valtteri Bottakselta hurja paljastus sairaudestaan: ”Olin kuin huumeaddikti”
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Cadillac erikoisvärityksellä ensimmäiseen kotikilpailuunsa
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- Red Bullilta merkittävä muutos jo Miamiin
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Kanadan GP 2026 – F1: Aikataulu, tv, kuskit, tulokset
- David Coulthardilta tyly arvio Aston Martinista – nosti esiin ison mokan
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- Kanarian MM-rallin tulokset – Sami Pajarille jälleen huippusijoitus
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Romahdus – Sami Pajari latasi suorat sanat!
- Cadillac erikoisvärityksellä ensimmäiseen kotikilpailuunsa
- David Coulthardilta tyly arvio Aston Martinista – nosti esiin ison mokan
- Red Bullilta merkittävä muutos jo Miamiin