Red Bull -tallin tekninen johtaja Pierre Waché jakaa kovia lausuntoja energiajuomatiimin iskukyvystä tulevaisuudessakin.

Ranskalaisinsinöörin mukaan heidän kilpurissaan ja erityisesti voimanlähteessään on vielä runsaasti vapauttamatonta potentiaalia. Red Bull on tälle kaudelle rakentanut ensimmäistä kertaa tallinsa historian aikana itse oman voimayksikkönsä yhteistyökumppani Fordin asiantuntemusta hyödyntänen. Kahden vuosikymmenen aikana talli tuli tutuksi asiakastiiminä käytettyään Cosworthin, Ferrarin, Renaultin ja sittemmin lopulta menestyksekkäästi Hondan voimanlähteitä.

Uudet tuulet ovat puhaltaneet tallissa kovaa ja oman moottorin lisäksi henkilöstöä on vaihtunut runsaasti viimeisen vuoden aikana. Siitä huolimatta Red Bull on tehnyt vaikean alkukauden jälkeen nousun takaisin kärkitaistoon Max Verstappenin voitettua sarjan kaksi edellistä osakilpailua.

Haastavasta alkukaudesta huolimatta Red Bullilla oli alusta saakka hopeareunus uuden F1-aikakauden osalta FIA:n testien myötä. Red Bullin polttomoottori julistettiin kaikista valmistajista tehokkaimmaksi, vaikkakin vahvuus tällä osa-alueella maksoi hintaakin. Mercedekselle, Ferrarille, Hondalle ja Audille jaettiin ylimääräisiä kehityspoletteja päästäkseen kenties samalle tasolle Red Bullin myllyn kanssa.

Vahvuus itävaltalaistallin voimayksikön osalta on tullut kuitenkin esille vasta edellisissä kisoissa. Moottori -ja koripuolen eriävät työskentelytavat ovat vieneet aikaa, mutta paletti rupeaa olemaan kasassa. Samalla Waché jakaa rivien välistä muille tiimeille kovan myrskyvaroituksen loppukautta sekä ensi vuotta silmälläpitäen.

– Kapasiteettia ja mahdollisuuksia on enemmän, joita emme ole löytäneet ja hyödyntäneet. Potentiaali vieläkin parempaan suorituskykyyn on korkeammalla ja siksi ryhdyimme tähän, kommentoi Waché RN365:n mukaan.

Arviota siitä, missä vaiheessa Red Bull on tässä vaiheessa moottorinsa kanssa asteikolla yhdestä kymmeneen, on vastaus kilpailijoiden korvaan pelottava.

– Sanoisin neljä tai viisi. Potentiaalimme on massiiviinen, tuumasi tekninen johtaja.

LUE LISÄÄ