Fanit vetivät herneen pahasti nenään – ex-kuski paljastaa saaneensa tappouhkauksia: ”Säälittävää”

Entinen F1-kuljettaja Johnny Herbert paljastaa saaneensa tappouhkauksia sosiaalisessa mediassa Australian GP:n jälkeen.
Asiantuntijana F1-uransa jälkeen muun muassa Sky Sportsilla toiminut Herbert oli mukana tuomaristossa Melbournessa maaliskuussa. Ex-kuskilla oli osansa Fernando Alonson 20 sekunnin aikasakkoon, jonka espanjalainen sai vaarallisesta ajamisesta.
Tuomaristo katsoi Alonson olleen syypäänä George Russellin viime hetkien ulosajolle hänen jarruttaessaan 100 metriä aikaisemmin kuin millään muulla kisakierroksellaan Albert Parkin radan kuudennessa mutkassa. Brittikuljettaja menetti autonsa hallinnan W15-kilpurin kadottaessa yhtäkkiä runsaasti downforcea.
Alonsolle lätkäistiin 20 sekunnin aikasakon lisäksi kolme lisäpistettä hänen rangaistustililleen. Herbert kertoo saaneensa tämän jälkeen suurimmaksi osaksi espanjalaisilta faneilta hänen somekanavillaan jopa tappouhkauksia.
– Olin tuomarina Melbournessa ja sen vastavaikutukset olivat ikäviä, lainaa brittilehti Mirror Herbertin puheita.
– Sain tappouhkausryöpyn sosiaalisessa mediassa. Onneksi minulla on leveät hartiat. Mielestäni se on säälittävää, että minut heitettiin bussin alle.
– Ihmiset kommentoivat ”risti emojeilla” ja kertoivat tietävänsä missä asun. Suurin osa heistä oli espanjalaisia, kertoo Herbert.
59-vuotias britti otti asian tyynesti ja kertoo vastaavien asioiden vain olevan nykyään osa sosiaalisen median typeryyksiä. Kaikilla on mielipide johonkin asiaan, mutta useimmiten ei mitään faktoja sanojen taakse.
– Uhkauksia tuli noin kahden viikon ajan ja vähän edelleenkin. En ymmärrä ihmisiä, jotka tekevät sitä, eivätkä he ole todellisia F1-faneja, jatkaa Herbert.
– Olen varma, että Fernando häpeäisi sitä, jos hän saisi tietää hänen kannattajiensa tekevän näin, sanoi ex-kuski.
LUE LISÄÄ
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Mick Schumacher saattaa nousta F1-kilpakuskiksi
- F1-kuljettajaa uhkaavat toisetkin potkut
- F1-kausi jatkuu perinteikkäällä näyttämöllä – tässä Monacon GP:n lähetysajat
- Tässä oli Max Verstappenin yllätysmenestyksen salaisuus
- Saako F1-kuljettaja heti potkut?
- NASCAR-tähti ehdolla Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Max Verstappen ei ole menossa Mersulle
- Max Verstappen voittoon viimeisessä Imolan GP:ssä – Charles Leclerc raivostui Ferrarille
- Ferrarille katastrofi Imolan aika-ajoissa – kärkikymmenikössä todellinen yllätys
- F1-sarjassa kauhean näköinen kolari – Red Bull -nuorukainen ajettiin lääkäriautolla radalta
- NASCAR-tähti ehdolla Valtteri Bottaksen tallikaveriksi
- Franco Colapinton paluu F1-sarjaan suututti Max Verstappenin – myös muut kärkikuskit ihmeissään