Williams-pomo surkeuden keskellä: ”Emme ole tähdänneet tarpeeksi korkealle”
Kuva: Getty Images
Williams on ollut kahdella peräkkäisellä kaudella valmistajien MM-pisteissä kolmas. Tämä vuosi on sujunut ainakin toistaiseksi paljon kehnommin, vaikka tallilla on käytössään sarjan paras moottori.
Mercedeksen myllyt eivät ole auttaneet Williamsia samalla tavalla tänä vuonna. Mercedes, Ferrari ja Red Bull ovat kaikki karanneet jo kauas taivaanrantaan. Kolme edellistä kilpailua on mennyt Williamsilta täysin penkin alle. Britannian GP:ssä Felipe Massa oli 11. ja Valtteri Bottas 14.
Tallin teknisen johtajan Pat Symondsin mielestä syy on siinä, että muut moottorinvalmistajat Ferrari ja Renault ovat pystyneet parantamaan.
– Juuri siksi meidän päävastustajamme ovat pystyneet parantamaan paljon enemmän kuin oletimme. Moottorit ovat nyt paljon lähempänä toisiaan ja siksi me emme ole saaneet etua, Symonds sanoo F1-sarjan nettisivuilla.
– Olemme tehneet autoomme juuri sellaisia parannuksia, mitä oli tarkoituskin tehdä. Mutta ilmeisesti emme ole tähdänneet tarpeeksi korkealle.
Jopa Force India ahdistelee Williamsia pistetaulukossa vain 9 pisteen päässä, joten Williamsilla ei ole varaa lopettaa kehitystyötä tämän kauden osalta.
– Vaikka pohdimme jo paljon ensi kauden autoa, teemme myös koko ajan töitä nykyisen FW38:n parantamiseksi. Tuomme uuden lattian Unkariin ja siiven Monzaan. Mutta on selvää, että suurin osa väestämme tekee jo töitä ensi kauden auton kimpussa, Symonds sanoo.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Max Verstappenille iso kolaus mestaruustaistossa – Mercedes-nuorukainen säväytti sprintin aika-ajossa
- HS: Kalle Rovanperä yllätti Valtteri Bottaksen – varoituksen sana rallin supertähdelle
- Tallia vastustaneelle F1-nuorukaiselle jatkosopimus
- Kalle Rovanperällä synkkä päivä – näin suomalainen kommentoi tilannettaan
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Oliko se sitten siinä? Esapekka Lapilta suoraa puhetta tulevaisuudestaan
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- F1-sarjan mestaruustaisto jatkuu legendaarisella Interlagosin radalla – tässä Brasilian GP:n lähetysajat
- Sähköformuloihin uudet ja huipputehokkaat 800 hevosvoiman autot
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- Japanin MM-ralli 2025: Ohjelma, aikataulu, tv-lähetykset ja osallistujat
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- F1-sarjassa pohditaan isoa muutosta – tavoitteena viihdearvon parantaminen
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- Oliko se sitten siinä? Esapekka Lapilta suoraa puhetta tulevaisuudestaan
- Red Bull -flopilta melkoista puhetta: ”Kierrosaikani ovat lähellä Maxia”
- F1-sarjan mestaruustaisto jatkuu legendaarisella Interlagosin radalla – tässä Brasilian GP:n lähetysajat
- Valtteri Bottas avaa Lewis Hamiltonin vaikeuksia – uskoo vanhan mestarin nousuun
- Sergio Perez tekee paluun – lupaa yllätystä