Kilpakumppanit tukivat kuorossa rangaistuksen saanutta Vetteliä: ”Aika raju rangaistus”

© Kuva: Getty Images

Yhdysvaltain GP:n suurimmaksi puheenaiheeksi nousi perjantaina Sebastian Vettelin saama kolmen lähtöruudun rangaistus.

Vettel ei hidastanut vauhtiaan tarpeeksi kilpailun tuomariston mielestä punaisten lippujen aikana. Vetteliä rankaistiin tilanteesta, mutta saksalainen ei itse ollut erityisen tyytyväinen kohtaloonsa (uutinen).

Toro Rosson Pierre Gasly oli kilpakumppaninsa kanssa samoilla linjoilla rangaistuksesta.

– Se oli aika raju rangaistus. Nykyään, vaikka ohitat erittäin varovaisesti kolarikohdan ja sen jälkeen et kiinnitä niin paljoa huomiota (vauhtiin), saat tällaisen rangaistuksen. Ennen kolarin kohdalla piti vain hidastaa ja ajaa sen jälkeen varovaisesti, mutta mitään tiettyä aikaa ei pitänyt noudattaa, Gasly pyöritteli muuttunutta sääntöä.

– Se on toiminut aina ennen, mutta nyt linja on aika tiukka, ranskalaiskuski totesi.

Myös Gaslyn tallikaveri Brendon Hartley oli hieman ihmeissään rangaistuksesta.

– Mielestäni sadekelillä on potentiaalinen vaara polkaista jarrut pohjaan punaisen lipun tullessa voimaan, Hartley sanoi tilanteesta.

Japanissa Force Indian Esteban Ocon sai vastaavan rangaistuksen samanlaisesta rikkeestä. Haas-kuski Romain Grosjeanin mukaan asia ei ole kuitenkaan täysin yksinkertainen, koska sijainti radalla vaikuttaa myös siihen, että onko vauhtia mahdollista hiljentää heti.

– Joskus satut oikeaan paikkaan ja joskus väärään paikkaan. Jos olet puolessavälissä mutkia 17 ja 18, on hieman haastavaa hidastaa niin paljon kuin pitäisi, Grosjean puolusteli.

Lähde: Motorsport.com