Sergio Perez täynnä virtaa: ”Spassa ajamiseen ei koskaan kyllästy!”
Kuva: Getty Images
Force Indian Sergio Perez on ollut jo kahdesti tällä kaudella podiumilla, Monacossa ja Bakussa.
58 MM-pisteellään hän on kahdeksantena kymmenen pistettä Valtteri Bottaksen takana. MM-sarja jatkuu viikonloppuna Belgiassa ja Perez on intoa täynnä.
– Kesäloma oli hieno tilaisuus rentoutua ja ladata akkuja. Varsinkin kun kausi on nyt poikkeuksellisen pitkä. Kisojen välillä ei jää juuri palautumisaikaa.
– Olemme olleet tosi vahvoja viime kilpailuissa, enkä keksi, miksi emme olisi jatkossakin. Lähdemme jokaiseen kilpailuun tietäen, että olemme vahvoja. Nautin itse ajamisesta todella paljon ja työskentely tiimin kanssa sujuu hienosti.
Viikonlopun Span kilpailusta Perez odottaa paljon.
– Meillä on kaikki palikat siinä asennossa, että hienon tuloksen saavuttaminen on mahdollista. On mahtavaa mennä Spahan, sillä se on juuri sellainen rata, josta olen lapsesta asti unelmoinut. Spassa ajamiseen ei koskaan kyllästy. Juuri täällä kuljettajan merkitys on erityisen suuri, rohkeutta todellakin vaaditaan, Perez kertoo.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Max Verstappenilta uskomaton suoritus Brasilian GP:ssä – mestaruustaistossa ratkaisun makua
- Ferrarille katastrofialku Brasiliassa – MM-haastaja Oscar Piastrille jättirangaistus
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!
- Japanin MM-ralli 2025: Sébastien Ogier ajoi voittoon – Sami Pajarille huippusijoitus
- Lando Norris Brasilian aika-ajojen ykkönen – Verstappen ja Hamilton kyykkäsivät pahasti
- Max Verstappenille surkea mahalasku aika-ajoissa – mestaruushaaveet murenivat?
- Brasilian sprintti päättyi kaameaan kolariin – McLaren oli tyriä Lando Norrisin voiton
- F1-sprintti keskeytyy hurjan kolarisuman seurauksena – MM-haastaja Oscar Piastri jälleen seinään
- IL: Jari Matti Latvala katkoo isoilta huhuilta siivet: ”En ole lähdössä”
- Max Verstappenille iso kolaus mestaruustaistossa – Mercedes-nuorukainen säväytti sprintin aika-ajossa
- Japanin MM-ralli 2025: Sébastien Ogier ajoi voittoon – Sami Pajarille huippusijoitus
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- Brasilian sprintti päättyi kaameaan kolariin – McLaren oli tyriä Lando Norrisin voiton
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!
- Oliko se sitten siinä? Esapekka Lapilta suoraa puhetta tulevaisuudestaan
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- F1-sarjassa pohditaan isoa muutosta – tavoitteena viihdearvon parantaminen
- Max Verstappenille iso kolaus mestaruustaistossa – Mercedes-nuorukainen säväytti sprintin aika-ajossa
- Red Bull -flopilta melkoista puhetta: ”Kierrosaikani ovat lähellä Maxia”