Tallipäällikkö puolustaa epäonnen soturiaan: ”Hän on osoittanut olevansa huipputasolla”
Kuva: Getty Images
Red Bullin tallipäällikkö Christian Horner uskoo, että hänen suojattinsa Daniel Ricciardon huono onni on tulossa päätökseensä.
Ricciardo on jäänyt viimeisessä neljässä kilpailussa kolmesti tallikaverinsa Max Verstappenin jalkoihin. Lähinnä epäonnen tai tallin virheiden seurauksena. Australialainen olisi voinut voittaa kilpailun jo kahdesti tällä kaudella. Ensin Espanjassa, jossa voitto lipsui käsistä tallin huonon taktiikan takia ja toisen kerran Monacossa, jossa tiimi sekoili varikkokäynnin yhteydessä.
Viime viikolla Iso-Britannian GP:ssä Ricciardo joutui Force Indian Sergio Perezin ohittamaksi varikkokäynnin aikana virtuaalisen turva-auton ollessa radalla.
Horner kuitenkin sanoo, että Ricciardo on selvinnyt hyvin vaikeiden hetkien läpi ja uskoo tämän onnen kääntyvän pian.
– Hänellä tulee vielä pari sunnuntaita, jolloin kaikki osuu kohdalleen. Olen varma siitä, Horner sanoi.
– Daniel on laadukas kuljettaja. Hän on osoittanut jo tällä kaudella olevansa huipputasolla. Kukaan kuljettaja ei halua olla tallissa se, joka ajaa maaliin jälkimmäisenä. Olen varma, että hän vastaa tilanteeseen positiivisesti, Horner kommentoi.
Myös Red Bullin 18-vuotias Verstappen sanoo nauttivansa taistelusta ”todella nopean” tallikaverinsa kanssa.
– Ei kannata unohtaa, että ajan kuljettajan rinnalla, joka on todella nopea. Se on minulle erilaista kuin ennen, Verstappen sanoi Autosportille.
– Minun on parannettava tasoani verrattuna siihen mitä olin Toro Rossolla, koska Ricciardo on erittäin nopea, Verstappen tunnusti.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Toimittajalta hurja väite: Rallin MM-sarjan kulisseissa muhii uutispommi
- Onko tässä Ott Tänakin korvaaja? Näin Hyundai-pomo kommentoi asiaa
- KSML: Tommi Mäkisellä miljoonatulot – laukoi yllättävän kommentin toimittajalle
- Hitti vai huti? Audi paljasti esimakua F1-autostaan
- Toto Wolff myymässä osuuden Mercedeksen F1-tallista
- Ferrarin iso pomo jyrähti kuskeilleen: ”Pitäisi keskittyä ajamiseen, eikä puhumiseen”
- Ott Tänak kieltäytyi megasopimuksesta – myös Jari-Matti Latvalalta iso paljastus virolaisesta
- Näin Kalle Rovanperä reagoi Ott Tänakin jättiuutiseen – rallitähdet tapaavat toisensa eri merkeissä
- Oscar Piastri ei ymmärtänyt rangaistustaan – Charles Leclerc puolusti kilpaveljeään
- Toyota paljasti Kalle Rovanperän korvaajan – myös Sébastien Ogierin kohtalo selvillä
- Ott Tänak kieltäytyi megasopimuksesta – myös Jari-Matti Latvalalta iso paljastus virolaisesta
- Oscar Piastri ei ymmärtänyt rangaistustaan – Charles Leclerc puolusti kilpaveljeään
- Toimittajalta hurja väite: Rallin MM-sarjan kulisseissa muhii uutispommi
- Onko tässä Ott Tänakin korvaaja? Näin Hyundai-pomo kommentoi asiaa
- KSML: Tommi Mäkisellä miljoonatulot – laukoi yllättävän kommentin toimittajalle
- Toyota paljasti Kalle Rovanperän korvaajan – myös Sébastien Ogierin kohtalo selvillä
- Hitti vai huti? Audi paljasti esimakua F1-autostaan
- Näin Kalle Rovanperä reagoi Ott Tänakin jättiuutiseen – rallitähdet tapaavat toisensa eri merkeissä
- Toto Wolff myymässä osuuden Mercedeksen F1-tallista
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!