Siirtyykö tämä nuori superlupaus Williamsille tai Force Indialle ensi kaudeksi?
Kuva: Getty Images
Manorilla ajava nuori saksalaislupaus Pascal Wehrlein myöntää, että hänen tulevaisuutensa on Mercedeksen käsissä. Voi olla, että mies ajaa Manorilla ensi vuonna, mutta muitakin vaihtoehtoja on.
Wehrlein kuuluu Mercedeksen kehitysohjelmaan. Manorille hän päätyi moottorisopimuksen sivutuotteena.
Kun Nico Rosbergin ja Lewis Hamiltonin sopimukset loppuvat kauden 2018 jälkeen, saattaa Mercedekselle aueta kaksikin paikkaa. Siihen asti Wehrlein ajaa jossakin muualla. Vaihtoehtoja Manotin lisäksi ovat Planet F1:n mukaan ainakin Williams ja Force India. Näin Wehrlein pääsisi hiukan kilpailukykyisempään tiimiin.
– Mercedes päättää ja hallinnoi tulevaisuuttani, joten en ole miettinyt asiaa itse juurikaan, 21-vuotias saksalaiskuljettaja sanoo.
– Olen ihan tyytyväinen nytkin ja keskityn tiukasti työhöni Manorilla. Pitää katsoa, mitä vaihtoehtoja ensi kaudeksi ilmaantuu. Nyt on vielä liian aikaista sanoa yhtään mitään.
Wehrlein on ajanut jo kerran MM-pisteille, vaikka Manorin auto ei häävi ole.
– Opin koko ajan paljon F-ykkösistä, etenkin autosta ja renkaista. On ollut toki tilanteita, joissa olisimme voineet tehdä asioita paremminkin. Mutta se on ihan normaalia, koska ajan nyt ensimmäistä vuottani täällä ja vasta totuttelen kaikkeen tähän.
– Vauhtimme ei ole sellainen, että pystyisimme pisteille kovin usein, mutta Itävallassa ihan kaikki meni nappiin. Olimme siellä kilpailukykyisiä ja auto oli nopea, se oli hieno tunne ajaa, Wehrlein kertaa uransa ensimmäistä TOP10-sijoitusta.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Lando Norris Brasilian aika-ajojen ykkönen – Verstappen ja Hamilton kyykkäsivät pahasti
- Max Verstappenille surkea mahalasku aika-ajoissa – mestaruushaaveet murenivat?
- Brasilian sprintti päättyi kaameaan kolariin – McLaren oli tyriä Lando Norrisin voiton
- F1-sprintti keskeytyy hurjan kolarisuman seurauksena – MM-haastaja Oscar Piastri jälleen seinään
- IL: Jari Matti Latvala katkoo isoilta huhuilta siivet: ”En ole lähdössä”
- Max Verstappenille iso kolaus mestaruustaistossa – Mercedes-nuorukainen säväytti sprintin aika-ajossa
- HS: Kalle Rovanperä yllätti Valtteri Bottaksen – varoituksen sana rallin supertähdelle
- Tallia vastustaneelle F1-nuorukaiselle jatkosopimus
- Kalle Rovanperällä synkkä päivä – näin suomalainen kommentoi tilannettaan
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Japanin MM-ralli 2025: Ohjelma, aikataulu, tv-lähetykset ja osallistujat
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Ott Tänakista liikkuu hurja huhu – IL: Näin kommentoi Jari-Matti Latvala
- Oliko se sitten siinä? Esapekka Lapilta suoraa puhetta tulevaisuudestaan
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- F1-sarjassa pohditaan isoa muutosta – tavoitteena viihdearvon parantaminen
- Red Bull -flopilta melkoista puhetta: ”Kierrosaikani ovat lähellä Maxia”
- F1-sarjan mestaruustaisto jatkuu legendaarisella Interlagosin radalla – tässä Brasilian GP:n lähetysajat
- Max Verstappenille iso kolaus mestaruustaistossa – Mercedes-nuorukainen säväytti sprintin aika-ajossa
- Valtteri Bottas avaa Lewis Hamiltonin vaikeuksia – uskoo vanhan mestarin nousuun