Kimi Räikkönen rehellisenä: ”Eihän se vieläkään ole tarpeeksi hyvä”
Kuva: Getty Images
Ferrari-kuljettaja Kimi Räikkönen ei ole vielä tyytyväinen autoonsa. Räikkönen uskoo kuitenkin, että auto on menossa parempaan suuntaan. Unkarissa Ferrarilla on Räikkösen mukaan paremmat lähtökohdat kuin kaksi viikkoa sitten Iso-Britanniassa.
– Vaikea arvioida, miten viikonloppu sujuu. Tällä kaudella on ollut paljon ylä- ja alamäkiä eri radoilla ja eri olosuhteissa, mutta olen varma, että olemme vahvempia kuin Silverstonessa, Räikkönen sanoi torstaina.
Räikkösen mukaan Ferrari on mennyt selvästi eteenpäin alkukaudesta, mutta vielä ei olla siellä, missä Jäämies haluaisi.
– On selvää, että automme on parempi kuin alkukaudesta, mutta eihän se vieläkään ole tarpeeksi hyvä. Joillain radoilla olemme hyvin lähellä (kärkeä), joillain taas kärsimme paljon.
– Odotan kuitenkin, että pystymme parantamaan ja voittamaan kisoja, mutta nämä asiat eivät tietenkään tapahdu yhdessä yössä, Räikkönen jatkoi.
Ferrarilla ei olla vielä heitetty hanskoja tiskiin tämän kauden osalta, vaikka Mercedekset näyttäisivät menevän omia menojaan mestaruustaistossa. Räikkönen on MM-pisteissä kolmantena. Eroa kärjessä olevaan Nico Rosbergiin on jo 62 pistettä.
– Tavoitteemme on kuitenkin se, että molemmat automme ovat kärkikahinoissa, taistelemme voitoista ja maailmanmestaruudesta.
– Vielä on paljon kisoja jäljellä, ja voimme kääntää asiat ympäri, Räikkönen vakuutteli.
Lähde: thecheckeredflag.co.uk
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Toto Wolff myymässä osuuden Mercedeksen F1-tallista
- Ferrarin iso pomo jyrähti kuskeilleen: ”Pitäisi keskittyä ajamiseen, eikä puhumiseen”
- Ott Tänak kieltäytyi megasopimuksesta – myös Jari-Matti Latvalalta iso paljastus virolaisesta
- Näin Kalle Rovanperä reagoi Ott Tänakin jättiuutiseen – rallitähdet tapaavat toisensa eri merkeissä
- Oscar Piastri ei ymmärtänyt rangaistustaan – Charles Leclerc puolusti kilpaveljeään
- Toyota paljasti Kalle Rovanperän korvaajan – myös Sébastien Ogierin kohtalo selvillä
- Max Verstappenilta uskomaton suoritus Brasilian GP:ssä – mestaruustaistossa ratkaisun makua
- Ferrarille katastrofialku Brasiliassa – MM-haastaja Oscar Piastrille jättirangaistus
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!
- Japanin MM-ralli 2025: Sébastien Ogier ajoi voittoon – Sami Pajarille huippusijoitus
- Japanin MM-ralli 2025: Sébastien Ogier ajoi voittoon – Sami Pajarille huippusijoitus
- Ott Tänakilta iso paljastus – päätös ensi kauden suhteen selvillä
- Ott Tänak kieltäytyi megasopimuksesta – myös Jari-Matti Latvalalta iso paljastus virolaisesta
- Brasilian sprintti päättyi kaameaan kolariin – McLaren oli tyriä Lando Norrisin voiton
- Ott Tänak pudotti jättiuutisen – lähtee rallin MM-sarjasta!
- Oscar Piastri ei ymmärtänyt rangaistustaan – Charles Leclerc puolusti kilpaveljeään
- Oliko se sitten siinä? Esapekka Lapilta suoraa puhetta tulevaisuudestaan
- Kalle Rovanperä saamassa F1-tason vastustajan Super Formuloihin
- Max Verstappenille iso kolaus mestaruustaistossa – Mercedes-nuorukainen säväytti sprintin aika-ajossa
- F1-sarjan mestaruustaisto jatkuu legendaarisella Interlagosin radalla – tässä Brasilian GP:n lähetysajat