© Kuva: Getty Images

Fernando Alonso kerskuu: ”Olemme yllättäneet kaikki – ja myös itsemme”

McLaren on noussut viime kauden yöstä hiljakseen kohti iltaa. Kasassa on 42 MM-pistettä, vain kolme vähemmän kuin Toro Rossolla.

Toki McLarenin resursseilla pitäisi parempaankin pystyä, mutta Fernando Alonso on tilanteeseen tyytyväinen.

– Olemme yllättäneet kaikki kehittymisellämme ja nousulla keskikastiin, myös itsemme, Alonso sanoo Crash.netillä.

McLarenia vaivaa edelleen Hondan alitehoinen moottori – seuraavat kaksi kilpailua, Spa ja Monza, eivät totisesti paljon lupaa, sillä ne ovat huippunopeita.

– Spassa mennään yli 70 % kierroksesta kaasu pohjassa. Se on iso haaste, mutta olemme viime aikoina osoittaneet, että emme jää enää pitkillä suorilla kovin paljon muille, Alonso jaksaa uskoa.

– Auton balanssi on saatava juuri oikeaksi. Jos saamme, pystymme jatkamaan hyvää suuntaamme. Ei kilpailusta helppoa meille tule, mutta laitamme kaiken likoon, että pääsisimme pisteille, Alonso haaveilee.

» Pistetilanne, tuoreimmat uutiset, kisakalenteri…  tutustu F1-erikoissivuumme!