© Kuva: Getty Images

Valtteri Bottakselle lisää vauhtia: ”Luvassa vahvoja tuloksia”

Felipe Massa kokeili Williamsin uutta etusiivekettä Itävallassa, mutta siinä huomattiin vika aika-ajon jälkeen, joten kilpailussa mentiin vanhalla siivellä.

Nyt siipi on kuitenkin kunnossa ja sekä Massa että Valtteri Bottas saavat sellaisen viikonlopuksi Silverstoneen.

Tallin suorituskyvystä vastaava johtaja Rob Smedley vahvistaa Motorsport.comille, ettei kyse ollut valmistusviasta, vaan siipi rikkoutui kanttikivien yli ajettaessa.

– Vika syntyi kakkosmutkan kohdalla kanttikivien yli ajamisesta. Mistään muusta ei testiemme mukaan ollut kyse.

Tekninen johtaja Pat Symonds uskoo uuden siiven parantavan selkeästi Williamsien vauhtia.

– Silverstone on meille todella vahva rata. Vaikka emme saaneet Itävallasta sitä, mitä halusimme, ei ole mitään syytä olla uskomatta, ettemmekö saisi kotikilpailussamme hienoa tulosta.

– Olemme selvittäneet ongelman ja saamme uuden siiven nyt molempiin autoihin. Itävallan viikonlopun perusteella se vaikuttaa oikein positiiviselta, Symonds sanoi.

» Pistetilanne, tuoreimmat uutiset, kisakalenteri…  tutustu F1-erikoissivuumme!