Bernie Ecclestone ei ole koskaan uskonut sosiaalisen median voimaan, mutta Heinekenin tulo F1.sponsoriksi on herättänyt miehen asian suhteen.

Ecclestonen yritykset ovat selvästi aktivoituneet sekä Facebookissa että Twitterissä. Heineken on saanut hänet uskomaan, mikä voima sosiaalisella medialla tänä päivänä on.

– Olen ilman muuta iloinen, että he ovat niin vahvasti sosiaalisen median päällä ja olen alkanut itsekin tajuta, että sillä on voimaa tänä päivänä. Olen herännyt, Ecclestone myöntää Motorsport.comilla.

– Aiemmin en ole uskonut, että sosiaalisen median kautta pystyy tekemään asioita, mitä monet väittävät. Joten katsotaan, mitä tapahtuu.

Ecclestone on erittäin tyytyväinen Heinekenin tulosta mukaan, eikä ihme, olutjätti maksaa F1:lle 200 miljoonaa euroa. F1-moguli tosin väittää, ettei rahalla ole väliä.

– Olemme aina halunneet, että isot brändit kiinnostuisivat meistä ja Heinekenistä ei enää juuri brändi voi kasvaa. Olen sopimuksesta erittäin tyytyväinen ja uskon, että se auttaa myös muita F1:ssä mukana olevia brändejä yhteistyön kautta.

– Rahalla ei ole tässä niinkään merkitystä. Se ei ole pääpointti. Olisimme olleet todella tyytyväisiä saadessamme heidät mukaan, vaikka he eivät olisi maksaneet siitä yhtään mitään, Ecclestone väitti.