Erikoinen tilanne: Valtteri Bottas antoi neuvoja tallikaverilleen kesken kilpailun – suomalaisella oli aikaa seurata vastustajan ajolinjoja
Suomalaiskuljettaja Valtteri Bottas nappasi kaksi tärkeää pistettä Alfa Romeolle Brasiliassa. Mies ohitti ruutulipun yhdeksäntenä, mutta vauhtia oli parempaakin.
Bottas teki kaikkensa auttaakseen myös tallikaveriaan Zhou Guanyuta. Kilpailun aikana kiinalaisen perässä hetkellisesti ajanut Bottas yritti neuvoa Zhouta etenemään muiden kuljettajien ohi.
Zhou oli jumissa Williamsin Nicholas Latifin takana. Kaksikon vanavedessä ajanut Bottas ehti tutkailemaan kanadalaisen ajotyyliä ja antoi tallille ohjeita, mitä tulisi jakaa Zhoulle.
– Sanokaa Zhoulle, että hänen pitää hyökätä mutkassa kymmenen. Latifi jarruttaa aiemmin silloin.
Zhou ei lopulta yltänyt pisteille. Viimeiseen kilpailuun lähdettäessä Alfa Romeo pitää kuudetta paikkaa MM-pisteissä viiden pisteen turvin.
LUE MYÖS:
- Max Verstappen varoittaa: ”Kaikki tulevat olemaan vaikeuksissa”
- Renkaat pettivät Tuukka Taposen – tylysti ulos pisteiltä
- Jyväskylän SM-ralli 2026: Tulokset
- Fernando Alonsosta tärähti villi huhu
- Espanjan aika-ajoista muodostui trilleri – Charles Leclerc täräytti ratkaisuhetkillä ulos
- George Russell nakutti kärkiajan – Valtteri Bottaksella karmea vaaratilanne
- Valtteri Bottas onnistui Barcelonan harjoituksissa – kärjessä äärimmäisen tasaista
- Monacon kiista syvenee – McLaren ja Red Bull vastustamassa FIA:n ratkaisua
- FIA kumosi rangaistukset – Monacon GP:n palkintokoroke uusiksi
- Erno Kostamon leikkaukset onnistuivat – pääsee pian palaamaan Suomeen
- Robin Räikkönen kerää voittoja Euroopassa – nyt Kimi kommentoi poikansa tulevaisuutta
- Cadillacin johtaja teki kantansa selväksi Valtteri Bottaksesta
- Valtteri Bottas onnistui Barcelonan harjoituksissa – kärjessä äärimmäisen tasaista
- Suomalaiskuski palaa USA:n rallicrossradoille – alla F1-autoakin nopeammin kiihtyvä laite
- Rangaistus tuli – Cadillacin historian avauspiste romukoppaan
- Valtteri Bottaksen Monacon GP päättyi keskeytykseen – talli paljasti syyn
- FIA kumosi rangaistukset – Monacon GP:n palkintokoroke uusiksi
- F1-kuskeja odottaa tukalat oltavat Barcelonassa
- MM-rallin järjestäjä vihjaa yllätyksestä: Ott Tänak saatetaan nähdä lähtöviivalla
- George Russellilta katkera tilitys Monacossa – Mika Salo ei niele tallin selitystä