Tommi Hallman tekee paluun Pohjois-Amerikan rallicrossiin parin vuoden tauon jälkeen.

Hallman kilpailee kesäkuussa käynnistyvän uuden RallyX Americas -sarjan pääluokassa suomalaisen SET Promotion -tiimin väreissä.

25-vuotiaan suomalaisen kilpailutauko päättyy juhannusviikonloppuna Crandonissa, Yhdysvalloissa, jossa ajetaan uuden sarjan historian ensimmäiset kilpailut.

– Mahtava fiilis päästä jälleen kilpailemaan. Tunnelmat ovat odottavat, ja valmistautuminen on jo alkanut. Menestyminen vaatii käytännössä täydellistä viikonloppua, mutta uskon sen olevan täysin mahdollista, Hallman sanoo tiedotteessaan.

Hallman kilpaili Pohjois-Amerikassa myös Nitrocross-sarjassa vuosina 2022–2024. Vaikka sarja lopulta päättyi, uskoo suomalaiskuljettaja edelleen vahvasti Yhdysvaltojen potentiaaliin rallicrossmarkkinana.

– Rallicross on showlaji, joka sopii amerikkalaisille todella hyvin. Uskon myös sähköisen rallicrossin mahdollisuuksiin. Siinä on paljon potentiaalia, jota ei ole vielä täysin nähty.

RallyX Americas -sarjan pääluokkana toimii täyssähköinen FC1-luokka, jossa käytetään nelivetoisia 1088-hevosvoimaisia autoja.

– FC1-auto on aivan älytön tykki. Se kiihtyy nollasta sataan noin 1,5 sekunnissa, eli jopa F1-autoa nopeammin. Olen päässyt ajamaan sillä aiemmin vain muutaman kierroksen, joten kokemusta ei juuri ole. Tällä hetkellä näyttää myös siltä, että ensimmäiset ajot tulevat vasta kisaviikonlopun harjoituksissa, Hallman kertoo.

Lähtöasetelma ei ole helpoin mahdollinen, mutta tavoitteet ovat silti korkealla.

– Tavoitteeni on aina olla palkintopallilla ja taistella voitosta. Siihen ei tule muutosta nytkään, vaikka kilpailutaso on kovempi kuin missään aiemmassa rallicross-sarjassa, jossa olen ajanut.

Sarjaan on tähän mennessä vahvistettu muun muassa vuoden 2019 rallicrossin maailmanmestari Timmy Hansen. Hallman odottaa lähtöviivalle useita maailman kärkinimiä.

– Mukana tulee olemaan lajin kärkikuljettajia aivan maailman huipulta.

Hallman odottaa myös amerikkalaisten tapahtumien tunnelmaa.

– Amerikkalaiset osaavat tehdä näyttäviä tapahtumia. Crandon on offroad-kilpailujen todellinen mekka, ja yleisöä tulee varmasti paljon. Isoja hyppyjä ja näyttävää kilvanajoa on luvassa.

Mielenkiintoisena yksityiskohtana FC1-autoihin on lisätty jopa 120 desibelin äänentoistojärjestelmä, jonka tarkoituksena on tuoda sähköautoihin lisää näyttävyyttä myös äänen kautta.

Hallmanin nykyinen sopimus kattaa sarjan kaksi ensimmäistä kilpailuviikonloppua Crandonissa ja Eldorassa. Molempina viikonloppuina ajetaan kaksi osakilpailua.

  • Luetuimmat
  • Uusimmat
  1. Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
  2. Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
  3. HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
  4. F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
  5. Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
  6. Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
  7. Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
  8. George Russellin katastrofi Belgiassa oli Kimi Antonellin avain onneen – MM-taistelu tiivistyy
  9. Lähtöruuturangaistukset sekoittavat pakkaa – tässä Belgian GP:n lähtöjärjestys
  10. Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
  11. Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
  12. Tuukka Taposen kärkipaikka vaihtui pettymykseen F3-luokan pääkilpailussa
  13. Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly
  14. George Russell: ”Haluan vain autoni olevan samanlainen kuin Kimi Antonellilla”
  15. Se on siinä! Sami Pajari dominoi Virossa ja nappasi uransa avausvoiton näytöstyyliin
  16. Paalupaikka! Tuukka Taponen räväytti Unkarissa
  17. EK17: Sami Pajarin jättipotti enää yhden pätkän päässä
  18. Viron MM-ralli 2026: Tulokset
  19. Red Bull -pomo vastasi Max Verstappenin ympärillä pyöriviin huhuihin
  20. Sami Pajari avasi tunteitaan historiallisesta voitosta – ”Missään vaiheessa ei ollut varaa rentoutua”

LUE MYÖS: