Hyundain tulevaisuus rallin MM-sarjassa saattaa selvitä jo tämän viikon aikana.

Hyundain tallipäällikkö Cyril Abiteboul on parhaillaan Etelä-Koreassa neuvottelemassa yhtiön johdon kanssa siitä, millä tavalla Hyundai jatkaa rallin parissa ensi vuodesta eteenpäin.

MM-sarjan pääluokan kalusto vaihtuu tämän kauden päätteksi WRC27-aikakauteen, mutta Hyundai ei ole rakentamassa uutta autoa.

DirtFishin tietojen mukaan pöydällä on tällä hetkellä kolme vaihtoehtoa.

Ensimmäinen vaihtoehto olisi jatkaa MM-sarjassa valmistajana nykyisellä Rally2-autolla, toinen mahdollisuus olisi ajattaa yksityistiimiä, ja kolmas sekä samalla rajuin vaihtoehto olisi vetäytyä MM-sarjasta kokonaan.

Myös Hyundain kuljettajat joutuvat odottamaan tietoa ensi vuoden suunnitelmista.

– Tällä hetkellä emme tiedä mitään varmaa. Vaihtoehtoja on, mutta päätöstä ei ole vielä tehty, Adrien Fourmaux kommentoi DirtFishille.

Fourmaux myöntää tilanteen myös huolestuttavan.

– Sanoisin, että tilanne on ehkä 50–50 sen suhteen, jatkaako Hyundai vai lähteekö se. Tietenkin toivomme, että jatkamme.

– Olenko huolissani? Kyllä.

  • Luetuimmat
  • Uusimmat
  1. Paraguayn MM-ralli 2026: Lopputulokset
  2. Janni Hussi vaihtaa maisemaa – uusi työpari on Toyotan superlupaus
  3. Takamoto Katsuta rajusti ulos MM-rallissa – kilpailu keskeytetty
  4. MM-rallissa täysi kaaos – kärkikuskit putoavat yksi toisensa jälkeen
  5. Kolmas voitto putkeen! Sami Pajari lähestyy MM-kärkeä – katso pistetilanne
  6. Robin Räikkönen jälleen voittoon – IS: ”suuria uutisia” pian luvassa?
  7. Sami Pajari tukevassa johdossa – kolmas peräkkäinen voitto häämöttää
  8. Sebastien Ogier myöntää olleensa väärässä Sami Pajarin suhteen
  9. Paraguayn MM-rallin yllättäjälle ikävä takaisku – kärkipaikka vaihtui
  10. MM-rallissa tapahtuu jatkuvasti – Sami Pajari nousi kärkeen!
  11. Paraguayn MM-ralli: Sami Pajari jatkaa kärjessä!
  12. Chilen ralli 2026: Televisiointi, erikoiskokeet, osallistujat ja MM-sarjan pistetilanne
  13. Hurja näky Paraguayssa! Myrsky riehui MM-rallin huoltoparkissa – katso video
  14. Sami Pajari ei horju – johto kasvoi Paraguayssa!
  15. Paraguayn MM-ralli alkoi hurjalla tavalla – heti ensimmäinen erikoiskoe pudotti kärkinimiä
  16. Paraguayn MM-rallissa riittää tapahtumia – Sebastien Ogier myönsi rehdisti mokansa
  17. Takamoto Katsutan raju ulosajo säikäytti – ”En päässyt heti ulos autosta”
  18. Lando Norris jatkaa McLarenilla – jättisopimus solmittu!
  19. Uusi rallitiimi tekee tuloaan MM-sarjaan – nyt debyytistä saatiin uutta tietoa
  20. Isack Hadjar sivuun Italian GP:stä – Red Bull vahvisti kuskinsa Monzaan
  21. MM-ralliin luvassa raju käänne? ”Kyse on selviytymisestä”
  22. Mercedes turvautumassa radikaaliin ratkaisuun – kärkitallille tuplarangaistus Italiassa?
  23. Sebastien Ogier katui sanomisiaan – pyysi anteeksi FIA-pomolta ja Paraguayn presidentiltä

LUE MYÖS: