George Russell nakutti kärkiajan – Valtteri Bottaksella karmea vaaratilanne
Mercedeksen George Russell kellotti kärkiajan Katalonian GP:n kolmansissa harjoituksissa lauantaina.
MM-unelmaansa elättelevä britti on ollut pitkästä aikaa hieman tallikaverinsa niskan päällä tänä viikonloppuna, vaikkakaan merkityksellisiä sessioita ei vielä ollakaan ajettu.
Hallitseva mestaritalli McLaren on ollut parin ohiviikonlopun jälkeen hieman paremmassa kyydissä, vaikka kuskeilla olikin vaikeuksia autonsa balanssin kanssa.
– Tuntuu kuin ajaisi ilman etusiipeä. Etupään pito on niin heikko, kommentoi Piastri radioon.
Bottaksella karmea vaaratilanne – onnea matkassa
Suomalaiskonkari Valtteri Bottas koki kauhunhetkiä, kun Cadillacin jarrut katosivat kokonaan kesken aikakierroksen. Bottaksen onneksi hän oli huomannut jo edeltävässä mutkassa jotain olleen vialla ja vanha kettu pyöräytti autonsa hiekalle saadakseen jarruttoman autonsa pysähtymään. Kommenteista päätellen vika oli uskomaton, kun suomalainen kommentoi koko jarrupolkimen kadonneen.
– Jarrupoljin katosi kokonaan. Jarrut ovat poissa. Olin todella onnekas, kommentoi Bottas radioon tilannettaan.
Myös tallikaveri Sergio Perez huolestui oudon näköisestä tilanteesta ja meksikolainen uteli suomalaisen ulosajon syytä, saamatta kuitenkaan vastausta kisainsinööriltään.
– Mitä Valtterille tapahtui? OIiko se vain virhe vai tapahtuiko jotain?, kysyi Perez
– Tutkimme edelleen asiaa. Se ei kuitenkaan vaikuta meihin, vakuutteli talli toista kuskiaan.
MM-kärki Kimi Antonelli kävi kuumana session loppuhetkillä, kun italialaisen aikakierrokset menivät pilalle ruuhkan takia. Kokenut kisainsinööri Peter Bonnington palautti nuorukaista maan pinnalle.
– Valitettavasti minä en lähetä niitä autoja varikolta radalle, napautti Bonnington radiossa.
Antonelli jäi lopulta vasta seitsemänneksi tuloslistalla ja eroa tallikaveriin tuli noin kahdeksan kymmenystä.
Lähimmäksi Russellia pääsi Oscar Piastri, joka jäi Mercedes-kuskista noin kaksi kymmenystä. Kolmanneksi kiilasi Charles Leclerc Ferrarillaan ja Lando Norris sekä Lewis Hamilton täyttivät viiden kärjen.
Lauantaina ajetaan vielä sunnuntain lähtöruudut ratkova aika-ajo, joka käynnistyy kello 17:00 Suomen aikaa. Päätösharjoitusten tulokset alla.
Katalonian GP:n 3. harjoitukset
- George Russell, Mercedes
- Oscar Piastri, McLaren +0,214
- Charles Leclerc, Ferrari +0,243
- Lando Norris, McLaren +0,246
- Lewis Hamilton, Ferrari +0,702
- Max Verstappen, Red Bull +0,755
- Kimi Antonelli, Mercedes +0,821
- Isack Hadjar, Red Bull +1,005
- Nico Hülkenberg, Audi +1,282
- Arvid Lindblad, RB +1,341
- Gabriel Bortoleto, Audi +1,348
- Liam Lawson, RB +1,645
- Pierre Gasly, Alpine +1,904
- Franco Colapinto, Alpine +1,946
- Carlos Sainz, Williams +2,051
- Esteban Ocon, Haas +2,361
- Oliver Bearman, Haas +2,712
- Alex Albon, Williams +2,733
- Sergio Perez, Cadillac +3,012
- Fernando Alonso, Aston Martin +3,817
- Valtteri Bottas, Cadillac +4,283
- Lance Stroll, Aston Martin +4,424
LUE LISÄÄ
- Espanjan aika-ajoista muodostui trilleri – Charles Leclerc täräytti ratkaisuhetkillä ulos
- George Russell nakutti kärkiajan – Valtteri Bottaksella karmea vaaratilanne
- Valtteri Bottas onnistui Barcelonan harjoituksissa – kärjessä äärimmäisen tasaista
- Monacon kiista syvenee – McLaren ja Red Bull vastustamassa FIA:n ratkaisua
- FIA kumosi rangaistukset – Monacon GP:n palkintokoroke uusiksi
- Erno Kostamon leikkaukset onnistuivat – pääsee pian palaamaan Suomeen
- Useat F1-tallit vaihtavat kuljettajaa Barcelonassa – nämä tulokkaat saavat näyttöpaikan
- Lewis Hamiltonilta varoitus Kimi Antonellille: ”Aion tehdä kaikkeni”
- Kuvat: F1-talli juhlistaa jalkapallon MM-kisoja näyttävällä erikoisvärityksellä
- F1-tallit pääsivät sopuun – moottorisäännöt muuttuvat jo ensi kaudeksi
- Robin Räikkönen kerää voittoja Euroopassa – nyt Kimi kommentoi poikansa tulevaisuutta
- Cadillacin johtaja teki kantansa selväksi Valtteri Bottaksesta
- Valtteri Bottas onnistui Barcelonan harjoituksissa – kärjessä äärimmäisen tasaista
- Rangaistus tuli – Cadillacin historian avauspiste romukoppaan
- Suomalaiskuski palaa USA:n rallicrossradoille – alla F1-autoakin nopeammin kiihtyvä laite
- Valtteri Bottaksen Monacon GP päättyi keskeytykseen – talli paljasti syyn
- George Russellilta katkera tilitys Monacossa – Mika Salo ei niele tallin selitystä
- Erno Kostamo loukkaantui vakavasti Mansaarella – huojentava päivitys: ”Välitöntä hengenvaaraa ei enää ole”
- F1-kuskeja odottaa tukalat oltavat Barcelonassa
- MM-rallin järjestäjä vihjaa yllätyksestä: Ott Tänak saatetaan nähdä lähtöviivalla
