15-vuotias Ella Häkkinen kuuluu McLarenin kuskiakatemiaan ja tekee vauhdilla omaa nimeään tunnetuksi autourheilun parissa.

Nuori suomalaiskuljettaja kilpailee tänä vuonna Jenzer Motorsportin riveissä Keski-Euroopan Formula 4 -sarjassa.

Yllättävää kyllä, kipinä kilpa-ajamiseen ei syttynyt suoraan isän, kaksinkertaisen F1-maailmanmestarin Mika Häkkisen, kautta.

Ella kertoo BBC Newsbeatille, että ensimmäinen kosketus kartingiin tuli isoäidin ansiosta.

– Hän vei meidät sisäkartingradalle, ja ihastuin heti siihen fiilikseen, Ella kertoo.

Myöhemmin isä-Mika vei tyttärensä kokeilemaan ulkokartingia, ja siitä harrastus alkoi muuttua yhä tavoitteellisemmaksi.

Ella sanoo saavansa isältään ennen kaikkea arvokkaita neuvoja.

– Hän tietää, millainen ajattelutapa kilpailemiseen tarvitaan. Hän osaa neuvoa, miten kilpailuun kannattaa valmistautua ja miten kisojen jälkeen palautua, Ella kertoo.

Varikolla Mikaa ei kuitenkaan nähdä joka viikonloppu.

– Käyn usein kisoissa ilman isääni, koska hän on todella tunteellinen, Ella nauraa.

  • Luetuimmat
  • Uusimmat