Fernando Alonsosta tärähti villi huhu
Fernando Alonsosta on liikkeellä villejä huhuja espanjalaiskonkarin F1-uran jatkoon liittyen.
44-vuotiaan kehäketun sopimus Aston Martinin kanssa loppuu kuluvan kauden päätteeksi, mutta PlanetF1 uutisoi, ettei ura välttämättä päättyisi vieläkään.
Huhujen mukaan Alpinella johtavana neuvonantajana sekä tallipäällikön virkaa hoitavalla Flavio Briatorella olisi aikeissa houkutella Alonso vielä viimeisen kerran hänen leipiinsä. Kyseessä olisi ympyrän sulkeva liitto, sillä juurikin Enstonessa päämajaa pitävässä tallissa espanjalainen voitti mestaruutensa 2005-06 Briatoren ollessa tallipomona.
Briatoren ja Alonson välinen suhde on muutenkin läheinen, sillä italialainen toimii myös Alonson managerina. Briatoren kerrotaan kasvattaneen vaikutusvaltaansa Alpinella, ollen suuressa roolissa Guccin kiinnittämisessä uudeksi pääsponsoriksi ensi kaudesta lähtien.
Alpine on muutenkin pitkästä aikaa pienessä myötätuulessa heidän vaihdettua Renaultin moottorit Mercedeksen voimanlähteisiin. Talli majailee tällä hetkellä valmistajien pisteissä viidentenä, siinä missä Alonson nykyisellä tiimillä Aston Martinilla vietetään ennätysheikkoa kautta. Tilillä on vain viime viikonlopun Monacon GP:stä saatu yksi piste.
Mikäli Alonso ei malttaisi vieläkään lopettaa F1-uraansa ja vaihtaisi Alpinelle, saisi Franco Colapinto väistyä syrjään Pierre Gaslyn monivuotisen sopimuksen vuoksi. Loikka Enstoneen olisi jo Alonso uran neljäs, sillä espanjalainen on ajanut ranskalaistiimissä mestaruusvuosiensa lisäksi myös 2008-09 sekä 2021-22.
Urheiluromantiikkaa siirto ainakin toisi Alonson palatessa vielä viimeisen kerran henkiseen kotiinsa kaasuttelemaan joutsenlaulunsa kuninkuusluokassa.
LUE LISÄÄ
- George Russellin toiminta johti sakkoihin – Toto Wolff avasi tapahtumia
- Esteban Oconin tilanne kärjistyi – nyt neuvotellaan sopimuksen purkamisesta
- Lehti: Kimi Antonellin maailmanmestaruus toi jättipotin – näin paljon hän tienaa
- Ferrarin sisällä kuohuu – Lewis Hamilton latasi suorat sanat Charles Leclercistä
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- Valtteri Bottas joutui rajuun onnettomuuteen – kommentoi nyt tapahtunutta
- Meksikon GP 2026 – F1: Tulokset ja pisteet
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- Ollie Bearmanilta suoraa puhetta Haasin kuljettajasotkusta
- Esteban Ocon kiistää syytökset – näin ranskalainen kommentoi hyllyttämistään
- Valtteri Bottakselle 50 lähtöruudun rangaistus Meksikossa
- Kalle Rovanperä ja Sami Pajari testasivat Toyotan uutta ralliautoa – korimalli herättää huomiota
- Lähde: Hyllytetyn F1-kuskin tilanteesta uutta tietoa – taustalla fyysinen yhteenotto tallipomon kanssa
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – tällainen sopimus on
- Ella Häkkinen, 15, päätti ensimmäisen formulakautensa mestarina
- Kimi Antonellista F1-historian nuorin mestari – Valtteri Bottas kiidätettiin jatkotutkimuksiin jättikolarin seurauksena
- F1-faneille hyviä uutisia: Viaplay näyttää kisalähetyksiä maksutta marraskuussa
- Kimi Antonelli sairastui – myös Valtteri Bottas sivuun
- Daniel Ricciardo avautuu F1-uran päättäneestä nöyryytyksestä
- Lähde: F1-lupauksen sopimusneuvottelut vaikeuksissa – palkkavaatimus liikaa tallille