Uskomatonta tuuria! Formulakuski menetti kaksi voittoa rengasrikkoon perättäisinä päivinä – katso videot

Formula 3 -sarjan kuljettaja Jack Doohan joutui suorastaan hämmentävän huonon onnen uhriksi menetettyään kaksi selvää voittoa putkeen rengasrikkojen vuoksi.
Autourheilussa on nykyisin on varsin harvinaista, että rengas posahtaa yhtäkkiä rikki kesken ajon. Varsinkaan kahdessa peräkkäisessä kilpailussa viimeisellä kierroksella johtoasemassa ajaessa.
Red Bulln kuskilupaukselle Doohanille kyseinen tilastollinen kummajainen onnistui kuitenkin sattumaan viime viikonloppuna Aasian F3-sarjassa.
17-vuotias australialainen johti kisaviikonlopun ensimmäistä kilpailua aivan loppumetreille saakka. Yhtäkkiä nuorukaisen auton rengas petti alta vihoviimeisellä kierroksella ja Doohanin päävastus Joey Alders paineli ohi voittoon.
Epäonni ei kuitenkaan loppunut tähän, vaan lähes tismalleen samanlainen tilanne sattui seuraavanakin päivänä viikonlopun toisessa kisassa. Tällä kertaa rengasrikko oli varsin kallis, sillä se ratkaisi koko sarjan mestaruuden Aldersin hyväksi.
Katso videot F3-kuskin rengasrikoista alta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Christian Hornerin potkut käynnisti tuolileikin Red Bullilla – sisartalliin suomalaisfaneille tuttu räyhääjä
- Potkut! Red Bullin tallipäällikkö Christian Hornerille lähtöpassit
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat