EK16: Dramatiikkaa voittotaistossa – Sami Pajari kohenteli asemiaan
Portugalin MM-rallin 16:s erikoiskoe tarjosi tapahtumaa, kun voittotaistossa vääntänyt Oliver Solberg kärsi rengasrikon.
Oikea eturengas tyhjeni, vaikkei ruotsalainen osunut mihinkään. Vastaavia renkaan tyhjentymisiä on nähty valitettavan paljon Hankookin aikakaudella rallin MM-sarjassa. Solberg putosi kakkospaikalta aina viidenneksi saakka, mutta täyttä katastrofia ei tapahtunut, sillä ruotsalaisnuorukainen putosi vain vajaan 20 sekunnin päähän kärjestä.
– En osaa sanoa. Ajoin kuitenkin koko ajan linjalla. Mitä tässä voi tehdä, ihmetteli Solberg.
Solbergin ongelmat nostivat Sami Pajarin osakkeita. Suomalainen ajoi jälleen vahvasti ja nousi takaisin palkintosijalle.
– Hyvä pätkä jälleen. Mentiin aika rajoilla. Todella puhdas pätkä ja koitetaan jatkaa samaan malliin, summasi Pajari maalissa.
Pajari nipisti myös toiseksi nousseen Thierry Neuvillen etumatkaa. Suomalainen on vain 1,6 sekunnin päässä belgialaisen kakkospaikasta.
Kilpailua johtaa ranskalaiskonkari Sébastien Ogier. Yhdeksänkertainen mestari kertoi ottaneen varovaisesti tien karujen urien johdosta. Tämä tarkoitti sitä, että sekä Neuville, että Pajari ottivat Ogieria kiinni. Koko kärkikolmikko mahtuu nyt 5,5 sekunnin sisään.
Lauantaina ajetaan vielä kolme erikoiskoetta. EK17 käynnistyy kello 18:35 Suomen aikaa. Kilpailun kokonaistilanne alle.
Portugalin MM-ralli 2026: Erikoiskokeet, tv-lähetykset ja tilanne
Portugalin MM-rallin tilanne, EK 16/23
- Sébastien Ogier, Toyota
- Thierry Neuville, Hyundai +3,9
- Sami Pajari, Toyota +5,5
- Elfyn Evans, Toyota +19,2
- Oliver Solberg, Toyota +19,8
- Adrien Fourmaux, Hyundai +30,2
- Takamoto Katsuta, Toyota +1:07,7
- Dani Sordo, Hyundai +2:32,5
- Josh McErlean, M-Sport Ford +3:29,8
- Martins Sesks, M-Sport Ford +6:15,3
LUE LISÄÄ
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- FIA poisti rajoitukset – Venäjä saa palata F1:een ja MM-ralliin
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- Valtteri Bottaksen pomo sai kenkää – korvaaja nimetty
- Hollannin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Rico Salmela nousi kohisten – suomalaislupaukselle vahva tulos Silverstonessa
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Jari-Matti Latvala nostaa turvallisuuden pöydälle: ”Miksi rallin MM-sarjan pitäisi kilpailla siellä?”
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- Valtteri Bottakselta suora viesti epäilijöille: ”Parhaat vuoteni ovat vielä edessä”
- Valtteri Bottaksen pomo sai kenkää – korvaaja nimetty