EK3: Suomalaiset kaksoisjohtoon! MM-kärjellä rengasrikko

Kenian MM-rallin ohjelmassa oli kilpailun kolmas erikoiskoe. Noin 13 kilometrin mittaisella rypistyksellä nopeinta vauhtia taiteili menemään Toyota-tähti Kalle Rovanperä.
Kärkipäässä nähtiin heti tyypillistä Safaria, kun Hyundai-kuski Thierry Neuville koki rengasrikon. MM-pisteissä ykkösenä oleva belgialainen menetti aikaa. Loppupeleissä Neuville hävisi yllättävän vähän pudotessaan vain pykälän alaspäin viidenneksi. Neuvillen Hyundai-auton oikea takakulma oli repeytynyt rajusti auki ja miehistö joutui paikkaustöihin.
Rovanperä painoi toisen pohja-ajan putkeen ja vahvisti asemiaan kilpailun kärjessä. Hallitseva maailmanmestari on huippuvireessä ja kertoi EK3:n tulleen jo miellyttävämmin.
– Tämä ei ollut niin paha. Nopeissa mutkissa ei ole helppoa vetää näillä säädöillä. Pidän tästä pätkästä ja oli nautinnollista, sanoi Rovanperä.
Suomalaisittain kilpailun alku on ollut mahtava, kun Hyundain keikkakuski Esapekka Lappi on myös huippuvauhdissa. Pieksämäen mies oli toiseksi nopein ja nousi tallikaveri Ott Tänakin edelle toiseksi. Täten suomalaisilla on Safari-rallissa kaksoisjohto.
– Juujuu, mutta muutama virhe. Ei mitään erikoista. Pari kertaa en saanut jarrutettua sillain, että olis ylämäkeen saanut extra latausta, joita olisi tarvittu ylämäkiin, joissa meni paljon aikaa, veisteli Lappi.
Perjantaina ajetaan vielä neljä erikoiskoetta. EK4 käynnistyy kello 09:26 Suomen aikaa. Rallin kokonaistilanne alla.
Kenian MM-rallin tilanne, EK 3/19
- Kalle Rovanperä & Jonne Halttunen, Toyota
- Esapekka Lappi & Janne Ferm, Hyundai +3,0
- Ott Tänak, Hyundai +5,7
- Takamoto Katsuta, Toyota +14,8
- Thierry Neuville, Hyundai +21,7
- Elfyn Evans, Toyota +23,4
- Adrien Fourmaux, M-Sport Ford +26,9
- Grégoire Munster, M-Sport Ford +1:10,6
- Gus Greensmith, Skoda (WRC2) +1:30,9
- Kajetan Kajetanowich, Skoda (WRC2) +2:11,9
LUE LISÄÄ
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- F1-tulevaisuudestaan taisteleva kuski niskuroi USA:n GP:ssä – tallilta rajua ryöpytystä: ”Olemme pettyneitä häneen”
- Red Bull sortui härskiin temppuun – yritti sabotoida Lando Norrisin starttia
- Carlos Sainzilta karu virhearvio – rangaistus seuraavaan kilpailuun
- Max Verstappen lähestyy uskomatonta temppua – nelinkertaiselle mestarille ylivoimainen voitto Texasissa
- Jatkuuko Max Verstappenin loppukiri? Tässä USA:n GP:n lähtöjärjestys
- Kalle Rovanperältä huikea temppu – Toyota varmisti valmistajien mestaruuden
- McLaren-pomo haukkui kilpailijansa pystyyn – perui myöhemmin puheensa
- Max Verstappen jälleen paalulle – MM-kärki Oscar Piastri epäonnistui
- McLarenille katastrofi USA:n sprintistä – Max Verstappenilta kiitos ja kuittaus
- Draamaa mestaruustaistossa! McLarenit kolaroivat jälleen
- Valtteri Bottakselta yllätyspaluu F1-sarjaan USA:ssa? Tallille kävi hulvaton moka
- Max Verstappen naureskelee McLarenin papaija-säännöille: ”He ovat itse luoneet ongelman”
- USA:n sprintin aika-ajoissa järjetöntä sekoilua – Max Verstappen jälleen nopein
- F1-sarja palaa Pohjois-Amerikkaan – tässä USA:n GP:n lähetysajat
- Virallinen vahvistus: Tässä ovat Mercedeksen ensi kauden kuljettajat
- Christian Horner Ferrari-huhuissa – tuulinen pesti jälleen vaakalaudalla
- Näin Max Verstappen kommentoi mestaruusmahdollisuuksiaan
- Dramatiikkaa! Sébastien Ogier täräytti ulos – Kalle Rovanperällä kärjessä huikea mahdollisuus
- Kalle Rovanperältä väkevää tekemistä – suomalaistähti loistavissa asemissa
- McLaren-pomo haukkui kilpailijansa pystyyn – perui myöhemmin puheensa