Suomen MM-rallin tulevaisuus varmistui – Jyväskylä jatkaa isäntäkaupunkina
Suomen MM-ralli pysyy Jyväskylässä vähintään vuoteen 2031 asti.
Kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina kaupungin ja AKK Sports Oy:n välisen yhteistyösopimuksen, joka turvaa kilpailun järjestämisen tuleville vuosille.
Uuden sopimuksen myötä tapahtuman kustannukset kasvavat Jyväskylän kaupungille.
Tämän vuoden kulut ovat noin 510 000 euroa, ja vuonna 2027 summa nousee yli 570 000 euroon.
Kaupungin tiedotteen mukaan kustannusten kasvun taustalla ovat muun muassa kansainvälisten lisenssimaksujen nousu sekä yleinen hintatason kallistuminen.
Jyväskylässä vuodesta 1951 lähtien järjestetty ralli on yksi MM-sarjan perinteikkäimmistä osakilpailuista. Tänä vuonna tapahtuma juhlii 75-vuotista historiaansa.
- Luetuimmat
- Uusimmat
- Ferrarin sisällä kipinöi – Valtteri Bottas sanoi suoraan mielipiteensä
- Kommentti: Cadillac nolaa itsensä täysin – Valtteri Bottaksen kohtelu on ala-arvoista
- Valtteri Bottas jyrähtää sopimuskeskustelusta – ”Se on sillä selvä”
- George Russellille jälleen lähtöruuturangaistus
- Tuore maailmanmestari oli perjantain nopein Brasiliassa
- BBC: Esteban Oconin yllätyspotkuista uutta tietoa
- George Russell rehellisenä Meksikon GP:n järkytyksestä – ”Minun täytyi päästä pois”
- F1-sarjassa loistanut kuski karussa tilanteessa – ajopaikka ei vieläkään varmaa
- Lähde: Lewis Hamiltonin tilanne Ferrari kärjistymässä – ”Hän ei ole kovin pidetty tallissa”
- Cadillac paljasti syyn Valtteri Bottaksen rajuun ulosajoon

- Audi nähdään poikkeuksellisessa värityksessä Brasilian GP:ssä – katso kuvat!
- F1-kuski sivussa Brasilian kisaviikonlopun avauksesta