Lewis Hamilton juhli sunnuntaina Barcelonassa ensimmäistä voittoaan Ferrarin kuljettajana.

Kilpailuviikonlopun yhteydessä britti kertoi myös yllättävän yksityiskohdan viime vuoden testionnettomuudestaan.

Hamilton ajoi Ferrarin yksityistesteissä Barcelonan radalla alkuvuodesta 2025, kun hän menetti autonsa hallinnan ja ajautui ulos radalta.

Tuolloin Ferrarin ja Hamiltonin edustajat vakuuttivat, ettei seitsenkertainen maailmanmestari loukkaantunut kolarissa.

Nyt Hamilton on kuitenkin paljastanut kärsineensä onnettomuudessa vammasta, joka vaikutti hänen arkeensa useiden kuukausien ajan.

Britin mukaan vaikea jakso näkyi myös radalla samaan aikaan, kun hänen suorituksiaan arvioitiin kriittisesti sosiaalisessa mediassa.

– Olen vain ihminen. Välillä näin sosiaalisessa mediassa kirjoitettuja asioita, ja toisinaan annoin niiden vaikuttaa itseeni liikaakin, Hamilton kertoi PlanetF1:lle.

Hamiltonin mukaan taustalla vaikutti myös Barcelonan testikolarissa saatu vamma.

– Olen harjoitellut nyt kovempaa kuin koskaan aiemmin pysyäkseni parhaassa mahdollisessa kunnossa, koska loukkaannuin täällä viime vuoden alussa ja kannoin sitä vammaa mukanani kuukausien ajan, Hamilton paljasti.

Hamilton ei avannut tarkemmin vamman laatua, mutta myönsi sen vaikuttaneen pitkään hänen elämäänsä F1-ratojen ulkopuolellakin.

Barcelonassa saavutetun voiton jälkeen Hamilton korosti erityisesti henkisen vahvuuden ja itseluottamuksen merkitystä vaikeiden aikojen keskellä.

– En koskaan halunnut alkaa epäillä itseäni. Täytyy uskoa itseensä kaikesta huolimatta. Olen rakentanut ajattelutapani uudelleen päästäkseni takaisin sille tasolle, jolla olin aiemmin, Hamilton sanoi.

  • Luetuimmat
  • Uusimmat

LUE MYÖS: