Formula 1 -kilpailuja lyhennetään jo ensi kaudella, jos ja kun F1-komission hyväksymä ehdotus saa vielä FIA:n sinetin.

Muutos ei kuitenkaan tule olemaan suuri, sillä kisakilometrejä vähennetään nykyisestä 305 kilometristä 290 kilometriin. Tämä tarkoittaa radasta riippuen kahta tai kolmea kisakierrosta vähemmän.

Muutoksen syynä ovat ensi kaudeksi viilattavat moottorisäännöt, joiden myötä polttoainevirtausta kasvatetaan ja polttomoottorin tehoa nostetaan hieman. Tämä taas tarkoittaa sitä, että nykyisillä polttoainetankeilla vallitsevan kisamitan läpivienti muuttuisi haasteelliseksi, joten kisakilometrien vähentäminen tulee näin ollen kustannustehokkaammaksi.

Eikä tässä vielä kaikki

Muutoksia on myös luvassa punaisilla lipuilla keskeytettyjen kisojen aikarajoihin. Nykyisin kilpailuaikaa on kaksi tuntia, josta ollaan pitämässä kiinni, mutta kolmen tunnin kokonaisajasta ollaan luopumassa. Kokonaisajan tilalle kaavaillaan ehdotonta päättymisaikaa, joka olisi mitä ilmeisimmin päivänvalon riittäminen.

LUE MYÖS: Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos

Lähde: motorsport.com

LUE LISÄÄ