Kalle Rovanperä palasi viikonloppuna pitkästä aikaa Toyotan Rally1-auton rattiin Yhdysvalloissa Tennesseessä järjestetyssä tapahtumassa.

Kyseessä oli Rovanperän ensimmäinen kerta huippuluokan ralliauton puikoissa viime vuoden Saudi-Arabian MM-rallin jälkeen.

– Oli mukavaa palata kunnon ralliauton rattiin. Ei tällaisella autolla tarvitse kauaa ajaa ennen kuin tajuaa, että sitä on kaivannut, kaksinkertainen maailmanmestari kertoi DirtFishille.

Rovanperä jätti MM-sarjan viime kauden päätteeksi ja käänsi katseensa rata-autoiluun. Suunnitelmat Super Formula -sarjassa kuitenkin kariutuivat, kun kovissa G-voimissa ajaminen aiheutti suomalaiselle tasapaino-ongelmia.

Ensi kauden suunnitelmat ovat edelleen auki. Rovanperä kertoo keskustelevansa Toyotan kanssa mahdollisista vaihtoehdoista.

– Ensi vuodesta ei ole päätetty mitään. Keskustelen Toyotan kanssa siitä, mitä on mahdollista tehdä, ja katsotaan, Rovanperä totesi.

  • Luetuimmat
  • Uusimmat

LUE MYÖS: