Rallin MM-sarjalle hyviä uutisia – kärkikuskeille tarjoutumassa lisää työpaikkoja
Kuva: Getty Images
Hyundai on panostamassa aiempaa laajemmin tulevaan rallikauteen, uutisoi Autosport. Korealaistallin päätös olisi erittäin hyvä asia koko lajin kannalta.
Valmistajien maailmanmestaruuden päättyneellä kaudella napannut Hyundai lähtee kauteen todella vahvalla kuljettajakokoonpanolla. Maailmanmestarin Ott Tänakin kaappaaminen Toyotalta vain vankisti kivikovaa kuljettajakattausta, josta löytyvät jo ennestään Thierry Neuville, Sebastien Loeb, Dani Sordo, Andreas Mikkelsen ja Craig Breen.
Saadakseen kaikille kuljettajille ajomahdollisuuksia Hyundai on aikeissa kasata kaudeksi 2020 toisen tallin, jonka riveissä ajaisivat Mikkelsen ja Breen. Kärkitiimissä pisteistä taistelisivat Tänak, Neuville ja vuorottelevat Loeb ja Sordo.
Mikkelsen sijoittui tällä kaudella MM-pisteissä neljänneksi, vaikk häneltä jäi väliin kolme MM-rallia. Breen ajoi tallissa kaksi rallia loppukaudesta.
Citroenin yllättävä lopetuspäätös vähensi tehdastallien määrän kolmeen, mikä tiputti luonnollisesti kilpailukykyisten ajopaikkojen lukumäärää.
Hyundain lisäksi myös Toyota on harkinnut toisen tiimin ajattamista ensi kaudella valikoiduissa kilpailuissa.
Rallin MM-kausi 2020 käynnistyy Monte Carlossa 23.-26. tammikuuta ajettavalla rallilla.
LUE MYÖS: TOP10: SuomiF1 listasi kauden parhaat WRC-kuljettajat – suomalaisittain nähty parempaakin
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kimi Räikkösen ex-pomolta hulvaton paljastus – Jäämiehen pilailu meni täydestä
- Ferrari-tähti tyrmää sääntökritiikin – ”Hauskaa ja makeeta kisaamista”
- Draamaa F1-radalla – näin Sergio Pérez ja Valtteri Bottas kommentoivat asiaa
- MM-rallin jättiyllätys sai Kalle Rovanperän herkistymään
- F1-maailmassa liikkuu hurja huhu – nyt Toto Wolf laukoi suorat sanat
- IL: Suomalaiskuski aikoo voittaa Max Verstappenin: ”Hän tuo paljon lisähuomiota”
- Kuva: Valtteri Bottas yksityiskoneessa F1-supertähtien kanssa – yksi kuitenkin puuttui
- MM-ralli palaa Skotlantiin – edellisestä kisasta yli 30 vuotta
- SuomiF1 Podcast: F1-kuskin raju kohtelu nousi jälleen esiin – ”Sinä olet ongelma”
- Kipuihin Kiinan GP:n keskeyttänyt Fernando Alonso pitää huumoria yllä: ”Häviämme akkumestaruuskilpailun”
- Kenian MM-ralli: Takamoto Katsutalle uran avausvoitto – Sami Pajarille huippusijoitus
- Valtteri Bottas saavutti Cadillacille merkittävän virstanpylvään
- Valtteri Bottakselle onnistuminen – näin suomalainen kommentoi tallikaverinsa aivopierua
- F1-tähdet ottivat yhteen Kiinan varikolla: Tunteet kuohahtivat myös lehdistötilaisuudessa – katso video
- Kiinan aika-ajoissa tehtiin F1-historiaa – Valtteri Bottakselta täystyrmäys tallitoverinsa suuntaan
- IS: Tällaiset Sami Pajarin ja Enni Mälkösen välit ovat nyt – tästä syystä yhteistyö päättyi
- Lewis Hamiltonilta sisäpiirin paljastus Mercedeksen moottorista – ”Minä tiedän miten he toimivat”
- Ferrari-tähti riehui raivosta sprintin aika-ajoissa – tästä oli kyse
- F1-tähti kovissa kivuissa Kiinan GP:ssä – joutui lopulta keskeyttämään ajamisen
- Kiinan GP:n harjoituksissa selkeä marssijärjestys