Ferrarin tallipäällikkö Mattia Binotto näkee kuljettajiensa yhteenrysäytyksessä jopa hyviä asioita. Niitä onkin vaikea kaivaa italialaistallin katastrofiin päättyneestä Brasilian GP:stä.

Sebastian Vettel ja Charles Leclerc lanasivat toisensa ulos kilpailun loppuhetkillä taistelussa neljännestä sijasta (katso video). Suuri yleisö osoittaa syyttävällä sormellaan Vettelin suuntaan, Binotto on pyrkinyt olemaan neutraali.

[readmore from=”ferrari”]

Kuljettajia odottaa keskustelu- ja palautetuokio tallin päämajalla Maranellossa. Mahdollisista sanktioista tai muutoksista tallin sisäiseen dynamiikkaan Binotto ei halunnut ottaa vielä kantaa, mutta hän koki jo kauan ilmassa roikkuneen konfliktin olleen tervetullut asia suuremmassa mittakaavassa.

– Kaikesta tapahtuneesta huolimatta on jopa pieni onni että osuma tapahtui tällä kaudella. Se antaa meille mahdollisuuden puhdistaa ilma ja tehdä asiat selväksi ensi kautta ajatellen, jotta se ei tapahdu enää silloin, Binotto toteaa Autosportille.

Molempien MM-titteleiden jo karattua Ferrarilta ei tallilla ole ollut maineen puhdistamisen ohella juurikaan panoksia loppukaudesta. Molempien kuskien keskeytys saattoi kuitenkin kääntää taiston MM-sarjan kolmostilasta Max Verstappenille.

Katso MM-pistetilanne täältä!