Max Verstappenilta pilkkaava viesti kilpailijoille sprintin aika-ajoissa – Valtteri Bottakselle katastrofialku Miamissa
Miamin osakilpailun sprintti aika-ajoon saatiin päätökseen lauantaiyönä. Kärkipaikalta sprinttikilpailuun lähtee kolminkertainen maailmanmestari Max Verstappen.
Hollantilainen ei ollut uskoa paalupaikkaansa ajon jälkeen. Verstappen oli kaukana parhaastaan, tehden virheen myös ratkaisevalla kierroksella. Silti kärkiaika oli selkeä Charles Leclercin edessä.
– LOL. Mitä ihmettä muille tapahtui? Kierrokseni oli ihan kauhea, Verstappen naureskeli kisainsinöörilleen kuullessaan paalupaikasta.
Kärkikolmikon kruunasi Verstappenin tallikaveri Sergio Perez. Päivän sensaatio oli neljänneksi ajanut Daniel Ricciardo. Aussikuskin kausi on lähtenyt nousuun heikon alkukauden jälkeen.
Shokkihoitoa tarjosi myös Mercedes-kuskien karsiutuminen viimeisestä osiosta. Lewis Hamilton kirosi hopeanuoltaan jälleen, jääden sijalle 12. Tallikaveri George Russell ei pärjännyt paljon paremmin, jääden kärkikymmenikön ulkopuolelle sijalle 11.
Valtteri Bottaksen viikonloppu alkoi katastrofaalisesti. Suomalaiskuski jäi ensimmäiseen osioon sijalle 17, mutta ei siinä kaikki. Sauber vaihtoi 34-vuotiaan kisainsinöörin tähän viikonloppuun konsultoimatta Bottasta. Tämä kostautui jo ensimmäisenä päivänä.
Suomalainen ei saanut tietoa kovaa vauhtia kiitävästä McLarenin Oscar Piastrista. Bottas ei nähnyt aussikuskia, vaan käänsi suoraan nuorukaista päin. Autot eivät kärsineet vahinkoa, mutta rangaistus tilanteesta on todennäköisesti suomalaiselle luvassa. Bottas valitti välittömästi, ettei hän saanut tietoa Piastrin tulosta.
LUE MYÖS:
- Lando Norris jyräsi Unkarissa – hallitsevalle mestarille kauden avausvoitto
- Vahvistus – F1-sarja palaa Malesiaan jo tällä kaudella
- Mestaruuskandidaattien rangaistukset sekoittivat pakkaa – tässä Unkarin GP:n lähtöjärjestys
- Karu pettymys – kilpailijan töötti pilasi Tuukka Taposen voittohaaveet Unkarissa
- Latvian Drift Masters 2026: Tulokset
- Paalupaikka! Tuukka Taponen räväytti Unkarissa
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly