F1-raivopää yhden töhöilyn päässä kilpailukiellosta
Haas-tallin kuljettaja Kevin Magnussen on jo mahdollisesti yhden selkkauksen päässä kilpailukiellosta Miamin GP:n tilanteidensa jälkeen.
Tanskalainen oli viime viikonloppuna monessa mukana ja etenkin lauantaisessa sprinttikilpailussa Magnussen ei kerännyt ainakaan lisää ystäviä lähtöruudukosta. Haas-kuski koetteli etenkin Lewis Hamiltonin hermoja hänen puolustaessaan sijoitustaan kyseenalaisin keinoin.
Magnussen muun muassa oikaisi mutkia ja veteli niitä pitkäksi saaden hyötyä, jonka lisäksi puski seitsenkertaisen maailmanmestarin tarkoituksella leveäksi puolustustaistelussaan. Kaikki tämä siitä syystä, että hän yritti tehdä kaikkensa edellä seitsemäntenä ajaneen tallikaveri Nico Hülkenbergin takia. Hülkenberg karkasi tässä kohtaa tarpeeksi kauas ja sai napattua sprintistä arvokkaita pisteitä. Kokenut tanskalainen kertoi myöhemmin, ettei kadu temppujaan, vaikkakaan ei haluaisi kyseisellä tavalla ajaa kilpaa.
– Kaikki rangaistukset olivat ansaittuja, mutta minun piti pelata peliä tiimilleni. Käytin tyhmää taktiikkaa, josta en pitänyt itsekään, mutta loppupeleissä hoidin hommani tiimipelaajana ja Nico nappasi pisteitä sen ansiosta, kommentoi Magnussen sprintin jälkeen Sky Sportsille.

Kuva: Getty Images
Pelkästään lauantain sprinttikisassa Magnussen keräsi 35 sekuntia aikasakkoa ja nappasi kolme lisäpistettä rangaistustililleen. Lisää jobinpostia tuli sunnuntain pääkilpailussa, kun tuomaristo katsoi konkarikuskin olleen syypäänä hänen sekä Logan Sargeantin osumaan, jonka johdosta kotiyleisön sankari joutui keskeyttämään. Tällä kertaa rankkua napasahti kymmenen sekunnin- sekä kahden rangaistuspisteen verran, joten tanskalaista uhkaa kilpailukielto tosissaan.
Magnussenilla on jo kymmenen sallitusta 12 rangaistuspisteestä tilillään ja ne kaikki ovat tulleet tämän kauden aikana, joten kalenterivuoden aikana ei ole edes helpotusta luvassa. Jo seuraavasta hölmöilystä tanskalainen joutuu todennäköisesti sivustaseuraajaksi.
– Ei ollut hyvä viikonloppu. Tämän päiväiset tapahtumat eivät tietysti olleet hyviä, mutta yritämme mennä eteenpäin ja saada ensi kerralla onnistua paremmin, purkitti Magnussen puolestaan pääkilpailunsa.
Nykyinen rangaistuspistesysteemi otettiin käyttöön kaudella 2014, eikä kukaan ole sen takia kärsinyt vielä kilpailukieltoja. Rangaistuspistetilin ollessa täynnä kuljettaja joutuu automaattiseen yhden kisan kilpailukieltoon. Magnussen saakin painella varpaillaan loppukauden 18 kisaviikonloppua, mikäli haluaa ajaa kaikki kilpailut.
F1-kausi jatkuu noin puolentoista viikon kuluttua Italian Imolassa.
LUE LISÄÄ
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Saksan Drift Masters 2026: Tulokset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA poisti rajoitukset – Venäjä saa palata F1:een ja MM-ralliin
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- Valtteri Bottaksen pomo sai kenkää – korvaaja nimetty
- Hollannin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Tulokset
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Tulokset
- Saksan Drift Masters 2026: Tulokset
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- FIA poisti rajoitukset – Venäjä saa palata F1:een ja MM-ralliin