Renault’n F1-tallin päällikkö Cyril Abiteboul sanoi, ettei Daniel Ricciardo tarjonnut häneltä odotettua tulosta kauden avauskisassa Australiassa. Tallijehu aikoo vaatia jatkossa joukoiltaan enemmän.

Kauden ensimmäinen kilpaviikonloppu ei mennyt aivan ranskalaisten haaveiden malliin.

Red Bullilta kalliilla hankittu tähtikuski Ricciardo epäonnistui ensin aika-ajoissa ja keskittyi teknisen vian vuoksi sunnuntain kisassa.

Vaikka Renault’n tekniikkaongelmilla oli oma osansa heikkoon tulokseen, myönsi Abiteboul pettyneensä australialaispilotin esityksiin.

– Ollakseni rehellinen, en voi sanoa Danielin antaneen sitä, mitä häneltä odotetaan kuskina, joka on voittanut kisoja. [Näin ei voi sanoa] ainakaan tämän ensimmäisen viikonlopun jälkeen, jonka hän on ajanut kanssamme, tallijohtaja avautui Motorsportille.

Daniel Ricciardo paljastaa: Red Bullin toimet F1-kisan kohukolarin jälkeen vaikuttivat eroon tallista

[readmore from=”renault”]

– Tämä viikonloppu koostui lähinnä keskinkertaisuudesta, lukuun ottamatta muutamia väläyksiä loistosta häneltä [Ricciardolta] ja autolta harjoituksissa. Vapaissa harjoituksissa ei ole kuitenkaan mitään pelissä, eikä sillä ole mitään merkitystä, Abiteboul ryöpytti.

Renault-pomo julisti vaativansa omiltaan jatkossa reilusti vahvempia suorituksia.

– Meidän kaikkien on pystyttävä parempaan. Kuten aina sanomme, kyseessä on oppimiskäyrä. Kun kuskeja vaihdetaan, on otettava muutama askel taaksepäin ennen askelia eteenpäin. Näin meille on tapahtumassa, Abiteboul huokaisi.

Formulatähti latasi toimittajalle rajun kommentin F1-varikolla: ”Laita se v*tun turpa kiinni”

Lähde: Motorsport