Max Verstappen hämmentyi Kimi Räikkösen heitosta: ”Kimi oli hieman pettynyt sinuun”
Kuva: Getty Images
Kimi Räikkösen vitsailu ei meinannut aluksi avautua Max Verstappenille Abu Dhabin GP:n jälkeen.
Räikkönen joutuu FIA:n palkintogaalaan, koska sijoittui MM-sarjassa kolmanneksi. Jos Verstappen olisi ollut kisassa toinen suomalainen olisi jäänyt hollantilaisen taakse MM-pisteissä.
Räikkönen oli kertonut Fox Sportsin toimittajalle olleensa pettynyt kolmanneksi ajaneen Verstappenin suoritukseen. Kun toimittaja kysyi asiasta Verstappenilta, hän sai hollantilaisen hämmennyksen valtaan.
– En tiedä kuulitko vielä, mutta Kimi oli hieman pettynyt sinuun tänään, toimittaja pohjusti kysymystä, minkä jälkeen Verstappen oli silminnähden hämmentynyt.
– Et tehnyt tarpeeksi hyvää työtä hänen mielestään ja nyt hänen on mentävä palkintojenjakoon Pietariin, toimittaja jatkoi kysymystä.
Tässä vaiheessa Verstappenkin tajusi, mistä on kyse ja repesi nauruun.
– Arvasinkin, että hän sanoisi noin. Olen itseasiassa iloinen neljännestä sijasta, Verstappen kuittasi tilanteen.
LUE MYÖS:
- Lewis Hamilton palasi voittajaksi – Kimi Antonellin voittoputki katkesi dramaattisissa olosuhteissa
- Synkkä putki jatkuu: Valtteri Bottas keskeytti jälleen
- Max Verstappen varoittaa: ”Kaikki tulevat olemaan vaikeuksissa”
- Renkaat pettivät Tuukka Taposen – tylysti ulos pisteiltä
- Jyväskylän SM-ralli 2026: Tulokset
- Fernando Alonsosta tärähti villi huhu
- Espanjan aika-ajoista muodostui trilleri – Charles Leclerc täräytti ratkaisuhetkillä ulos
- George Russell nakutti kärkiajan – Valtteri Bottaksella karmea vaaratilanne
- Valtteri Bottas onnistui Barcelonan harjoituksissa – kärjessä äärimmäisen tasaista
- Monacon kiista syvenee – McLaren ja Red Bull vastustamassa FIA:n ratkaisua
- Robin Räikkönen kerää voittoja Euroopassa – nyt Kimi kommentoi poikansa tulevaisuutta
- Cadillacin johtaja teki kantansa selväksi Valtteri Bottaksesta
- Valtteri Bottas onnistui Barcelonan harjoituksissa – kärjessä äärimmäisen tasaista
- Suomalaiskuski palaa USA:n rallicrossradoille – alla F1-autoakin nopeammin kiihtyvä laite
- Rangaistus tuli – Cadillacin historian avauspiste romukoppaan
- FIA kumosi rangaistukset – Monacon GP:n palkintokoroke uusiksi
- F1-kuskeja odottaa tukalat oltavat Barcelonassa
- MM-rallin järjestäjä vihjaa yllätyksestä: Ott Tänak saatetaan nähdä lähtöviivalla
- George Russellilta katkera tilitys Monacossa – Mika Salo ei niele tallin selitystä
- Mika Häkkinen kommentoi Ferrari-tähden tulevaisuutta – tässä on mestarin vinkit: ”Sinun täytyy olla itsekäs”