Kalle Rovanperältä väkevä nousu Monte Carlossa – ranskalaiskonkari kärjessä kahden päivän jälkeen
Monte Carlon MM-rallin toinen ajopäivä on saatu pakettiin. Klassikkokilpailun kimurantit kurvit hallitsi perjantain tapaan etevimmin Toyotan konkarikuljettaja Sebastien Ogier.
Perjantain erikoiskokeet selvittiin läpi ilman suurempaa draamaa, mutta epäonnisimpiin kavereihin kuuluivat M-Sportin Pierre-Louis Loubet sekä Toyotan Elfyn Evans. Ford Puman ohjaustehostin sanoi sopimuksensa irti viidennellä ek:lla ja Loubetin matka on ollut tuskaista tämän jälkeen.
Evans puolestaan kärsi niin ikään viidennellä pätkällä rengasrikon ja menetti noin 40 sekuntia. Britti on kuitenkin tämän jälkeen pitänyt hyvää kyytiä, eikä ole pudonnut palkintopallitaistostakaan vielä kokonaan pois. Evans löytyy tuloslistalta viidenneltä sijalta.
Viides erikoiskoe yllätti myös hallitsevan maailmanmestarin Kalle Rovanperän perjantaina, kun suomalaissankari meni yhden kurvin pitkäksi ja kolhi autonsa perä edellä kaiteeseen. Rovanperä selvisi tilanteesta säikähdyksellä ja melko vähäisin vaurioin, eikä menettänyt tilanteessa juurikaan aikaa. Viileä suomalainen on noussut perjantain pätkien aikana viidenneltä sijalta toiseksi ja oli tyytyväisen oloinen päivän viimeisen ek:n jälkeen. Eroa kärkimies Ogieriin on 36 sekuntia.
– Yritimme tulla puhtaasti. Auto tuntui aamullakin hyvältä tällä samalla pätkällä, veisteli Rovanperä.
Hyundailla kaasuttelevan Esapekka Lapin päivä oli vaikea. Autonsa säätöjen kanssa tuskaillut pieksämäkeläinen on perjantain pätkien jälkeen rallissa kahdeksantena.
– Ollut haastavaa selvittää, että mitä pitäisi tehdä toisin saadakseni lisää vauhtia ja parempia aikoja, ruoski Lappi itseään.
Monte Carlon MM-ralli jatkuu lauantai-aamuna klo 9:24 Suomen aikaa ja ohjelmassa on kuusi erikoiskoetta. Rallin kokonaistilanteen näet alta.
Monte Carlon MM-ralli, tilanne ek 8/18
- Sebastien Ogier, Toyota
- Kalle Rovanperä, Toyota +36,0
- Thierry Neuville, Hyundai +37,9
- Ott Tänak, M-Sport Ford +54,2
- Elfyn Evans, Toyota +1:02,3
- Daniel Sordo, Hyundai +1:30,2
- Takamoto Katsuta, Toyota +1:33,1
- Esapekka Lappi, Hyundai +1:57,7
- Nikolai Gryazin, Skoda (WRC2)
- Yohan Rossel, Citroen (WRC2)
Monte Carlon MM-ralli jatkuu lauantai-aamuna klo 9:24 Suomen aikaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- F1-testien analyysi – tässä kierroskunkut ja nopeimmat ajat
- F1-fanin uusi vakiovaruste – tässä on SuomiF1 Podcast
- F1-talvitestit: Ferrarilla vaikuttaa olevan ainakin yksi ylivoimainen ase käytössään
- F1-talli jo kriisin partaalla – uusi auto jatkuvasti radan varressa
- Ferrari kohahdutti F1-testeissä – Aston Martinilla perustavanlaatuisia ongelmia
- Mercedes-pomo Toto Wolffilta täysi romahdus lehdistötilaisuudessa – ”Kohta nimeni löytyy Epstein-asiakirjoista”
- Ferrari esitteli mielettömän innovaation talvitesteissä – takasiipi ylösalaisin
- Mercedes-moottorin laillisuus edelleen kyseenalainen – säännöt saattaa muuttua kesken kauden
- Valtteri Bottaksen aloitus uuteen testiviikkoon kertoo karua faktaa – tekniset murheet kiusasivat talleja
- Ferrari säväytti F1-testeissä – tallin uusi päivitys toi kovan kärkiajan
- F1-talli jo kriisin partaalla – uusi auto jatkuvasti radan varressa
- Mercedes-pomo Toto Wolffilta täysi romahdus lehdistötilaisuudessa – ”Kohta nimeni löytyy Epstein-asiakirjoista”
- Riihimäki SM-ralli 2026: Reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Uudet F1-autot aiheuttivat uuden turvallisuushuolen – starttiproseduuriin muutos?
- Ferrari esitteli mielettömän innovaation talvitesteissä – takasiipi ylösalaisin
- F1-talvitestit: Ferrarilla vaikuttaa olevan ainakin yksi ylivoimainen ase käytössään
- Red Bullilta taas massiivinen uutinen: Tallin pääsuunnittelija jättää tehtävänsä välittömästi
- Mercedes-moottorin laillisuus edelleen kyseenalainen – säännöt saattaa muuttua kesken kauden
- Cadillacin tallipäällikkö hehkuttaa Valtteri Bottasta ja Sergio Pereziä: “Tätä haluamme kuljettajiltamme”
- Ferrari säväytti F1-testeissä – tallin uusi päivitys toi kovan kärkiajan