Näkökulma: Kaikkien rakastamasta veijarista sylkykupiksi – mikä tuhosi Sebastian Vettelin maineen (suomalais)fanien silmissä?
Kuva: Getty Images
”Ei kai taas?”
Näin ajatteli moni viime viikonloppuna Bahrainin GP:tä katsellessaan, kun Ferrarin Sebastian Vettel pyörähteli ties kuinka monennen kerran kaksintaistelun yhteydessä. Mitä ihmettä takavuosien mestarikuljettajalle on oikein tapahtunut?Vettel on ollut jo pitkään epävarma, virheherkkä ja kaikin puolin kalpea varjo entisestä mestaritason itsestään.Vettelin suoritustasoa kauden 2018 jälkipuoliskon ja Bahrainin GP:n osalta on turha kaunistella. Mies on ollut jo pitkään epävarma, virheherkkä ja kaikin puolin kalpea varjo entisestä mestaritason itsestään. Moukaroitavaksi siinä sivussa ovat joutuneet miehen oman henkisen tasapainon lisäksi myös hänen maineensa ja arvostuksensa. Vettel oli vielä muutama vuosi sitten juhlittu sankari, mutta tätä nykyä hän saa pilkkaa osakseen rajummin kuin kukaan muu kuljettaja lähtöruudukossa. Miksi näin on käynyt, ja onko kaikki lällättely aiheellista? Neljä maailmanmestaruutta on saavutus, jota kukaan ei voi väheksyä. Vaikka Vettel joutuikin taistelemaan sekä 2010 että 2012 titteleistään tosissaan, osoittivat kausien 2011 ja 2013 ylimarssit mistä kausilla oli todellisuudessa kysymys. Vettel ajoi ylivoimaisesti sarjan parasta autoa, toki sillä maksimaalisen tuloksen saavuttaen. Kun kutsu punaisiin kävi kaudeksi 2015, näkivät monet siirrolle monta syytä. Red Bullilla Vettel oli ajautunut ongelmiin nuoren ja nopean Daniel Ricciardon kanssa, minkä lisäksi Red Bullin dynastia oli romahtanut sääntömuutoten myötä. Ferrarin lumo on niin voimakas, että harvassa ovat ne kuljettajat, jotka pystyvät vastaamaan kieltävästi Maranellon joukoille. Vettel tarttui tarjoukseen joka takasi hänelle paitsi massiivisest vuositulot, myös mahdollisti hänen idolinsa ja esikuvansa Michael Schumacherin tempun toistamisen.

Olet yhtä hyvä tai huono kuin viime kilpailusi, mutta heikolla hetkellä menneisyytesi kaivetaan esille.Vai muistuuko sittenkin ensimmäisenä mieleen viime kauden Kanadan tai Belgian GP:iden väkevä näytös, paalulta voittoon -show Singaporessa 2015 tai moni muu erinomainen ajosuoritus? Harvassa taitavat olla ne, jotka muistavat ensimmäisenä Vettelistä vain hyvät suoritukset. Se on kuitenkin F1-pelin raaka henki. Ferrarilla kritiikki on vielä pari astetta muiden tallien kuljettajia rajumpaa. Raippaa tulee virheistä, niin medialta kuin ennen kaikkea yleisöltä. Olet yhtä hyvä tai huono kuin viime kilpailusi, mutta heikolla hetkellä menneisyytesi kaivetaan esille. On ollut erikoista seurata suomalaisten F1-fanien suhteen muuttumista Vetteliin. Kauden 2015 alkaessa tallissa ilakoitiin Räikkösen ja hänen parhaan ystävänsä yhteistyöstä, varsinkin kun Vettel muisti kehua tuolloin alavireisesti ajaneen suomalaisen otteita.


LUE MYÖS:
- Kimi Antonelli jatkoi hurjaa virettään aika-ajossa
- Kimi Antonelli nappasi historiallisen voiton Silverstonessa
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset