Sebastian Vettel vedenjakajalla – esimerkki Michael Schumacherista vai Fernando Alonsosta?
Kuva: Getty Images
Ferrarille kaudeksi 2015 pestattu Sebastian Vettel tavoittelee yhä ensimmäistä MM-titteliään legendaarisessa italialaistallissa. Saksalaiskuljettajan aloittaessa viidennen kautensa tallissa on häntä syytä verrata kahteen toiseen Ferrarin ”sateentekijään”.
Viides kausi Ferrari-kuljettajana muodostui melkoisen erilaiseksi kokemukseksi tallin kahdelle muulle suursatsaukselle. Siinä missä Michael Schumacher kruunasi vuonna 1996 alkaneen Ferrari-uransa kaudella 2000 maailmanmestaruuteen, turhautui kaudesta 2010 Ferrarilla ajanut Fernando Alonso lopullisesti italialaistalliin vuonna 2014.
Aivan kuten Schumacher ja Alonso ennen häntä, on Vettel taistellut tappiollisesti MM-tittelistä ensimmäisinä Ferrari-vuosinaan.Schumacher jatkoi omaa ja tallinsa mestaruusputkea lopulta kauteen 2004 saakka. Alonso siirtyi puolestaan McLarenilla, jossa hän vietti neljä pettymyksentäytteistä vuotta. Aivan kuten Schumacher ja Alonso ennen häntä, on Vettel taistellut tappiollisesti MM-tittelistä ensimmäisinä Ferrari-vuosinaan. Schumacher joutui pettymään 1997 ja 1998, Alonso 2010 ja 2012. [readmore from=”historia”] Schumacher ja Ferrari onnistuivat kääntämään kurssin lopulta edukseen raivaamalla tieltään jokaisen kiven ja kannon, sekä käyttämällä kaikki keinot taistelussa maailmanmestaruudesta. Alonson aikakautta leimasi puolestaan jatkuva tunne siitä, etteivät kuski ja talli vedä yhtä köyttä. Tilanne purkautui lopulta rumasti 2014, kun Alonson kuppi kilahti nurin Ferrarin epäonnistuttua autonsa kanssa. Kumpaan Vettelin viides kausi Ferrarilla tullaan rinnastamaan? Schumacherin neljä ensimmäistä Ferrari-kautta (1996-1999): GP-startit: 59 Voitot: 16 Paalut: 13 Kahdesti 2. MM-sarjassa Viides kausi Ferrarille: Maailmanmestaruus. Alonson neljä ensimmäistä Ferrari-kautta (2010-2013): GP-startit: 77 Voitot: 11 Paalut: 2 Kahdesti 2. MM-sarjassa Viides kausi Ferrarilla: 6. MM-sarjassa, lähtö McLarenille kauden jälkeen. Vettelin neljä ensimmäistä Ferrari-kautta (2015-2018): GP-startit: 81 Voitot: 13 Paalut: 10 Kahdesti 2. MM-sarjassa

LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valtteri Bottas hirmuvedossa – ajoi ylivoimaiseen voittoon!
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Janni Hussi kertoo, miksi Sami Pajarin vahva kausi tuntuu erityiseltä
- Karmivan näköinen kolari MotoGP:ssä – tähtikuljettaja sairaalaan
- Seiska: Janni Hussilta paljastus – Jari-Matti Latvala mukana
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Ralliautoille kaavaillaan historiallista hyppyä – toteutuuko hurja suunnitelma Viron MM-rallissa?
- Imatran SM-ralli 2026: Aikataulu, reitti, kuskit, tv
- F1-sirkus saapuu Montrealiin – stripparit uhkaavat pysäyttää bisneksen
- Kalle Rovanperä palaa töihin Suomessa – houkuttelee fanejaan paikan päälle
- Yle: Henri Haapamäki yllättyi – tähän ei uskonut kukaan vielä alkukaudesta
- Ex-tallikaveri korvaa Valtteri Bottaksen Cadillacin ratissa
- Onko Esapekka Lapin voittoputki vaarassa? Imatralla vastassa uusi haaste
- Käsittämätön sekoilu MM-rallissa – sopimus purettiin heti
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- Imatran SM-ralli 2026: Aikataulu, reitti, kuskit, tv
- F1-talli virittelee jättidiiliä – maailmankuulu luksusbrändi mukana neuvotteluissa
- Suomalainen teinisensaatio yllätti kaikki EM-debyytissä: ”Muut ajoivat jo silloin, kun olin vaipoissa”