Suomen MM-rallin osallistujalista julkaistiin perjantaina.

Kuninkuusluokka Rally1:ssä nähdään yhteensä 11 kuljettajaa. Suomalaisista mukana ovat odotetusti Toyotan Sami Pajari sekä Hyundain Esapekka Lappi.

Yksi kotikilpailun seuratuimmista nimistä on jälleen Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala. Latvala kilpailee Rally2-luokassa, jossa riittää muutenkin kotimaista mielenkiintoa.

Latvala ajoi viime vuonna kotikilpailussaan WRC2-luokan kakkoseksi.

Viime vuoden WRC2-luokan voittaja ja tämän kauden sarjakärki Roope Korhonen lähtee hakemaan uutta onnistumista kotiteillään.

Samassa luokassa nähdään myös Mikko Heikkilä, Teemu Suninen, Tuukka Kauppinen, Emil Lindholm sekä Lauri Joona.

Osallistujalistalta löytyy myös hieman yllättävä nimi. Koomikko Ismo Leikola on ilmoittautunut mukaan WRC3-luokkaan Fordin Rally3 -autolla.

Suomen MM-ralli käynnistyy torstaina 30. heinäkuuta perinteisellä Harjun yleisöerikoiskokeella.

Suomen MM-rallin osallistujaluettelo

Rally1
NroKuljettajaKartanlukijaAuto
33Elfyn EvansScott MartinToyota GR Yaris Rally1
18Takamoto KatsutaAaron JohnstonToyota GR Yaris Rally1
1Sébastien OgierVincent LandaisToyota GR Yaris Rally1
5Sami PajariMarko SalminenToyota GR Yaris Rally1
99Oliver SolbergElliott EdmondsonToyota GR Yaris Rally1
11Thierry NeuvilleMartijn WydaegheHyundai i20 N Rally1
16Adrien FourmauxAlexandre CoriaHyundai i20 N Rally1
4Esapekka LappiEnni MälkönenHyundai i20 N Rally1
55Joshua McErleanEoin TreacyFord Puma Rally1
95Jon ArmstrongShane ByrneFord Puma Rally1
22Mārtiņš SesksRenārs FrancisFord Puma Rally1
Rally2
NroKuljettajaKartanlukijaAuto
20Roope KorhonenAnssi ViinikkaToyota GR Yaris Rally2
21Léo RosselGuillaume MercoiretLancia Ypsilon HF Rally2
23Nikolay GryazinKonstantin AleksandrovLancia Ypsilon HF Rally2
24Yohan RosselArnaud DunandLancia Ypsilon HF Rally2
25Robert VirvesJakko ViiloŠkoda Fabia RS Rally2
26Teemu SuninenJanni HussiToyota GR Yaris Rally2
27Fabrizio ZaldivarMarcelo Der OhannesianŠkoda Fabia RS Rally2
28Emil LindholmGabriel MoralesŠkoda Fabia RS Rally2
29Gus GreensmithJonas AnderssonToyota GR Yaris Rally2
30Yuki YamamotoJames FultonToyota GR Yaris Rally2
31Lauri JoonaAntti LinnaketoŠkoda Fabia RS Rally2
32Arthur PelamourguesBastien PougetHyundai i20 N Rally2
34Taylor GillDaniel BrkićToyota GR Yaris Rally2
35Mille JohanssonJohan GrönvallFord Fiesta Rally2
36Mattéo ChatillonMaxence CornuauŠkoda Fabia RS Rally2
37Pablo SarrazinYannick RocheLancia Ypsilon HF Rally2
38Giovanni TrentinPietro Elia OmettoŠkoda Fabia RS Rally2
39Romet JürgensonSiim OjaFord Fiesta Rally2
40Jari-Matti LatvalaJuho HänninenToyota GR Yaris Rally2
41Jaspar VaherRait JansenToyota GR Yaris Rally2
42Mikko HeikkiläKristian TemonenŠkoda Fabia RS Rally2
43Patrick EnokSilver SimmŠkoda Fabia RS Rally2
44Tuukka KauppinenTopi LuhtinenToyota GR Yaris Rally2
45Joosep Ralf NõgeneAleks LeskToyota GR Yaris Rally2
46Takumi MatsushitaPekka KelanderToyota GR Yaris Rally2
47Shotaro GotoJussi LindbergToyota GR Yaris Rally2
48Martin ProkopMichal ErnstŠkoda Fabia RS Rally2
49Eliott DelecourFabrice GordonŠkoda Fabia RS Rally2
50Conner MartellAlessandro GelsominoLancia Ypsilon HF Rally2
51Adrien MoscaJulie AmblardToyota GR Yaris Rally2
52Uğur SoyluMehmet YalçinŠkoda Fabia RS Rally2
53Johannes KeferböckIlka MinorToyota GR Yaris Rally2
70Olli LahtiLaura SuvantoŠkoda Fabia Rally2
Rally3
NroKuljettajaKartanlukijaAuto
54Matteo FontanaAlessandro ArnaboldiFord Fiesta Rally3
56Tymek AbramowskiJakub WróbelFord Fiesta Rally3
57Nataniel BruunJavier MartínezFord Fiesta Rally3
58Jarkko NikaraTomiya MaekawaRenault Clio Rally3
59Rio OgataMikael KorhonenRenault Clio Rally3
60Kanta YanaguidaVille MannisenmäkiRenault Clio Rally3
61Ville PynnönenNiklas HeinoRenault Clio Rally3
62Riku TahkoMarkus SoininenFord Fiesta Rally3
63Ismo LeikolaTuomo HannonenFord Fiesta Rally3
64Calle CarlbergJørgen EriksenFord Fiesta Rally3
65Ali TürkkanOytun AlbayrakFord Fiesta Rally3
66Gil MembradoAdrián PérezFord Fiesta Rally3
67Leevi LassilaMikko LukkaFord Fiesta Rally3
68Craig RahillConor SmithFord Fiesta Rally3
69Kerem KazazCorentin SilvestreFord Fiesta Rally3
71Tuomas VirenJussi LaineFord Fiesta Rally3
Rally4
NroKuljettajaKartanlukijaAuto
72Roope HirvonenAleksi MarttilaFord Fiesta Rally4

LUE MYÖS: