Valtteri Bottaksen Itävallan GP päättyi jälleen ennen aikojaan, kun Cadillacin jarruongelmat pakottivat suomalaisen keskeyttämään jo kilpailun alkuvaiheessa.

Bottas ilmoitti tiimiradioon jarrujen olevan tulessa ja ajoi välittömästi varikolle.

– Toisella kierroksella alkoi jo tulla savua jarruista, ja sitten ne olivatkin yhtäkkiä liekeissä molemmilta puolilta, Bottas kertoi Viaplaylle.

Suomalainen myönsi yllättyneensä siitä, kuinka nopeasti ongelmat iskivät.

– Tiesimme, että haasteita voi tulla, mutta emme sitä, että kaikki hajoaa jo toisella kierroksella.

Cadillac saapui Itävallan kisaviikonloppuun suurin odotuksin, sillä talli oli tuonut autoon merkittävän päivityspaketin.

Tilannetta synkensi entisestään se, että myös tallikaveri Sergio Pérez joutui keskeyttämään vain hetkeä myöhemmin täsmälleen saman jarruvian vuoksi.

– Erittäin turhauttava viikonloppu. Odotan isoja sisäisiä keskusteluja siitä, miten teemme asioita. Meillä ei voi olla tällaisia ongelmia, Pérez totesi.

Keskeytyksistä huolimatta Cadillac osoitti kilpailun alkuhetkillä aiempaa lupaavampaa vauhtia.

Luotettavuus on kuitenkin muodostunut yhdysvaltalaistallin suurimmaksi murheeksi.

Bottas ei ole nähnyt ruutulippua sitten toukokuisen Kanadan GP:n, ja suomalaisen mukaan jatkuvat tekniset ongelmat alkavat olla jo vakava huolenaihe.

– Harmittaa, että tämä oli jo kolmas kisa putkeen ilman maaliintuloa. Meidän täytyy löytää ratkaisu näihin ongelmiin.

– Näyttää siltä, että kyseessä on aika iso ongelma. Edelliset kisat on päättyneet käytännössä samanlaisiin murheisiin, joten tähän on pakko löytää korjaus.

Cadillac on edelleen kauden ainoa talli ilman MM-pisteitä.

LUE MYÖS: Russell voittoon Itävallassa – Bottaksen kisa päättyi liekkeihin

  • Luetuimmat
  • Uusimmat
  1. Kaksi Max Verstappenin ulosajoa riitti – Red Bull palaa vanhaan ratkaisuun Belgiassa
  2. Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
  3. Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
  4. F1-autoille povatut vaikeudet kävivät toteen Belgian harjoituksissa – ”Kuin hidastetusta elokuvasta”
  5. Suomen MM-ralli 2026: Reitti, aikataulu, liput, osallistujat ja televisiointi
  6. F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
  7. Toto Wolffilta tyly viesti George Russellille
  8. Kimi Antonelli paalulle Belgiassa – Valtteri Bottakselle tärkeä päänahka
  9. Ahveniston ensimmäinen Drift Masters oli jättimenestys – yli 12 700 katsojaa
  10. Isack Hadjarille jättirangaistus – takarivi kutsuu
  11. Lähtöruuturangaistukset sekoittavat pakkaa – tässä Belgian GP:n lähtöjärjestys
  12. Vihdoin onnistuminen! Tuukka Taponen täräytti eturiviin F3-luokan aika-ajoissa
  13. George Russellin katastrofi Belgiassa oli Kimi Antonellin avain onneen – MM-taistelu tiivistyy
  14. EK11: Sami Pajari lentää edelleen Viron MM-rallin kärjessä
  15. Punaiset liput häiritsivät Belgian harjoituksia – Kimi Antonelli otti paikkansa
  16. Tuukka Taposelle kelpo tulos F3-luokan sprinttikilpailussa
  17. Tuukka Taposen kärkipaikka vaihtui pettymykseen F3-luokan pääkilpailussa
  18. Viron MM-ralli: Sami Pajari mielettömässä lyönnissä – ”Suosittelen tätä kaikille”
  19. Entinen F1-pomo: Max Verstappen menetti tilaisuutensa – ”Hän katuu sitä varmasti”
  20. Se on siinä! Sami Pajari dominoi Virossa ja nappasi uransa avausvoiton näytöstyyliin
  21. EK17: Sami Pajarin jättipotti enää yhden pätkän päässä
  22. McLarenille jälleen takaisku – Lando Norrisille rangaistus
  23. Kimi Antonelli suosikkina aika-ajoihin – Lewis Hamiltonille harvinainen ulosajo
  24. Max Verstappenin manageri kommentoi villejä huhuja – ”Paljon on kirjoiteltu”
  25. Sami Pajarilla uskomaton päivä Viron MM-rallissa – ”Olemme nauttineet paljon”
  26. Sami Pajari dominoi Viron MM-rallia – nyt on avausvoitto lähellä
  27. Sébastien Ogierilta vahva näkemys MM-sarjan tulevaisuudesta – vaatii yhtä merkittävää muutosta
  28. McLaren hakee käännettä vaikeaan kauteensa – Belgiaan tulossa päivityksiä

LUE MYÖS: